KP24
  
KP24.fi uutiset:

18.7.2012 KP24
Keskipohjanmaa: Vähän vaihtoehtoja

Eurokriisi ei ole ottanut talttuakseen, vaikka euromaiden johtavat poliitikot ovat koolla lähes päivittäin. Irlannista alkanut eurokriisi on kiertänyt Kreikan kautta Espanjaan, joka on jo niin suuri talous, että kykenee horjuttamaan vakavasti koko euroalueen tulevaisuutta.

Käytännössä euron pelastamiseksi on käsillä vain vähän vaihtoehtoja. Jos eurosta halutaan pitää kiinni maailman tappiin saakka, rahaa tarvitaan tuhansia miljardeja. Meillä on toistaiseksi puhuttu vain muutaman tai muutamien kymmenien miljardien tukisummista. Käytännössä on kuitenkin niin, että tällaisilla summilla ei saada sammutetuksi kuin pensaspalot.

Käytännössä euron tulevaisuus on Euroopan keskuspankin EKP:n käsissä. Se tuskin ryhtyy massiiviseen lisärahoitukseen, koska samalla vauhdittuisi myös inflaatio. Mutta ilman EKP:n keskeistä roolia kriisiä on vaikea ellei mahdoton ratkaista.

Euroalueen yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi on nostettu liittovaltion muodostaminen. Se johtaisi euroalueella yhteiseen budjettipolitiikkaan. Suomessa liittovaltioajatusta on kavahdettu laajasti. Myös niin sanotun tavallisen kansan oikeustajua liittovaltiomalli ja yhteinen budjettipolitiikkaa kavahduttaa. Käytännössähän se tarkoittaisi, että pienet maat joutuisivat luopumaan omasta budjettipolitiikasta ja tukemaan huomattavasti itseään isompia maita.

Käytännössä liittovaltiomallin ainoa vaihtoehto on sitten euron kaatuminen ja euroalueen hajoaminen. Suomelle nämä ratkaisut ovat suurin piirtein samaa kuin valitsisi ruton ja koleran väliltä.

Monien mielestä eurosta luopuminen olisi yksinkertaisin vaihtoehto. Mutta helpolla ja halvalla ei sekään toteutuisi. Ja kukaan ei tiedä, mihin se kehitys taas johtaisi.

Suomen näkökulmasta katsottuna eurokriisi on hankala. Suomalaiset ovat tehneet kriisin yhteydessä koko myös sisäpolitiikkaa. Sitähän vakuusneuvottelut mitä suurimmassa määrin ovat.

Suomessa on kuviteltu, että pieni runsaan viiden miljoonan asukkaan maa kykenisi sanelemaan isommille kumppaneilleen, mitä pitää tehdä. On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen rehellisestä maineesta huolimatta esimerkiksi euroalueen veturille Saksalle Ranskan intressit ovat huomattavasti merkittävämmät kuin Suomen. Euroopan unionin perustamisen lähtökohta nojaa siihen, ettei Saksan ja Ranskan välille koskaan enää syttyisi sotaa. Siksi Saksassa halutaan pitää kiinni kumppanuudesta Ranskan kanssa.

Simo Kattilakoski

Kommentit
[1 kommenttia]
Nykyäänhän kirjoitetaan silmät säihkyen siitä, kuinka hyvä ero on parempi kuin huono liitto. Voisiko tätä soveltaa EU:inkin. Ainakin tietynlainen lähestymiskielto olisi paikallaan ja voitaisiinhan Suomi sijoittaa turvakotiin. No, unioni mikä unioni, sitähän se oli sovjettiunionikin.
Uni on unionissa, ke 18.7.2012 08:54

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)