KP24
  
KP24.fi uutiset:

20.8.2012 KP24 | Päivitetty: 20.8.2012
Sorsajahtiin heti aloituspäivänä

Johanna Huotari nauttii Nivalan metsissä ja pelloilla kulkemisesta eikä mestariampujan tarvitse useinkaan tulla kotiin tyhjin käsin. Metsästävä nainen ei enää Nivalassa ole harvinaisuus. Kuva: Seija Krapu
– Tämä on vasta kolmas kerta, kun pääsen sorsajahtiin, joten tietysti lähden heti aloituspäivänä joko isän tai miehen kanssa, nivalalainen Johanna Huotari kertoo.

– Paikka on vielä vähän auki, meillä on oma tyyli kierrellä Ypyän kanavien varsia ja vuoroin vieraissa kavereiden sorsamonttuja.

Johanna on päässyt elämässä sille puolelle, että voi tehdä, mitä haluaa. Luonnossa liikkuminen ja metsästyskavereiden kanssa poriseminen on niin mukavaa, että ilman saalista jääminenkään ei yhtään haittaa. Tosin useinkaan ei ole tarvinnut ilman riistaa kotiin tulla.

Osumatarkkuus hänellä onkin ehkä tavanomaista parempi, sillä hän ampui naisten kuudenneksi metsästystrapin SM-kisoissa viime vuonna. Myös reserviläisammuntaa harrastavalla Huotarilla metsästyskortti on ollut vasta pari vuotta, mikä ei hidastanut viiden hirven kaatamista toissa syksyn jahdissa. Viime syksynä hän ampui yhden.

Johanna Huotarilla ei ole omaa noutajakoiraa, isän labratorinnoutaja on ollut joskus sorsajahdissa mukana. Luontoon ei ammuttu lintu ole koskaan jäänyt.

– Sen verran pitää luontoäidin antimia kunnioittaa, että vie pois ja syö sen, minkä ampuu.

Huotarin perheessä ei lihaa tarvitse kaupasta hakea. Kaikenlaista riistaa riittää kyllä pöytään, sorsien lisäksi hirveä, jänistä rusakkoa, metsäkanalintuja, kyyhkyjä ja vesilintuja. Kyyhkymetsältä ei tosin ole vielä saalista tänä vuonna tullut.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)