KP24
  
KP24.fi uutiset:

8.8.2012 KP24 | Päivitetty: 8.8.2012
Jätevedet nousivat terveydenhuolto-oppilaitoksen kellariin

Palolaitos sulki Oulaisten keskustan tuntumassa Kosteenkadun länsipään veden pumppauksen ajaksi. Kyseinen kohta on ongelma jokaisen isomman tai pidempään jatkuneen vesisateen aikana. Kuva: Anne Mattila
Jätevedet nousivat Oulaisten terveydenhuolto-oppilaitoksen kellariin tänä aamuna. Palokunta on parhaillaan pumppaamassa likavesiä pois ja siivoamassa paikkoja.

– Iltapäiväksi olemme tilanneet siivousliikkeen desinfioimaan jäteveden likaamat paikat, Oulaisten kaupungin kiinteistöpäällikkö Timo Junttila kertoo.

– Ongelma johtuu siitä, että vettä on tullut paljon ja nopeasti. Ojat ovat täynnä ja vedet virtaavat maan pinnalla olevien jätevesikaivojen kansistojen läpi viemäriin ja täyttävät ne, vs. kuntatekniikan päällikkö Esko Korkiakoski sanoo.

Oulaisten terveydenhuolto-oppilaitoksella henkilökunta on jo töissä, mutta opiskelijat tulevat ensi viikolla.

Voimakkaat sateet ovat nostaneet vedet kellareihin Oulaisissa myös Kostepään ja Sahan alueella. Aamulla sadevettä pumpattiin viemäristä toiseen Kosteenkadun ja Lautatarhankadun risteyksessä, jotta vedenpinta läheisten asumusten kellareissa laskisi.

– Tämä paikka on runsaampien sateiden aikana aina ongelmallinen, palomestari Sami Hiltunen kertoo.

Alueen viemäriputkisto iäkästä ja kärsinyt routavaurioista.

Tulvavedet ovat aiheuttaneet ongelmia muissakin kunnissa. Pyhäjärvellä Niinimäen ja Ristimäen välinen tie on suljettu liikenteeltä veden vuoksi.

Jokien virtaamat ovat kevättulvien tasolla.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)