KP24
  
KP24.fi uutiset:

2.8.2012 KP24
Kalajoella jättiputkea vain parissa paikassa

Jättiputken tuhoaminen on vaikeaa. Kuva: Jouko Lassila
Puutarhuri Päivi Jaakolan tiedossa on vain pari paikkaa, mihin jättiputki on levinnyt Kalajoella.

– Soittoja mahdollisista jättiputkihavainnoista on tullut, koska ihmiset ovat olleet huolissaan kasvin leviämisestä. Onneksi lähes kaikki havainnot ovat osoittautuneet vääriksi. Vain Pitkäsenkylältä ja Häröntieltä Pohjankylältä on löytynyt jättiputkea, Päivi Jaakola kertoo.

Moni on erehtynyt luulemaan vaarattomia ukon- tai väinönputkea jättiputkeksi. Yhdennäköisyys on huomattava.

– Jättiputken parhaat tuntomerkit ovat ne, että kasvi on kauttaaltaan piikkinen ja sen sahalaitainen lehti on syvän sormiuurteinen, Jaakola neuvoo.

Jättiputkesta eroon pääseminen vaatii vuosien seurannan ja työn.

– Paras keino hävittää jättiputki on kaivaa se pois maasta ja polttaa. Me käytämme rikkakasvien torjuntaan tarkoitettuja myrkkyjä ja etikkapohjaisia torjunta-aineita. Lehtitietojen mukaan alavieskalaisella koivutisleellä on tutkimuksissa saatu merkittäviä tuloksia jättiputken torjunnassa, puutarhuri Päivi Jaakola sanoo.

Jättiputken yhdestä kukinnosta voi tulla jopa 10 000 siementä. Maahan pudonneet siemenet pysyvät itämiskelpoisina 5–10 vuotta, joten kohteita, joista jättiputki on jo kertaalleen hävitetty pois, kannattaa seurata vielä vuosia.

– Jättiputki on vaikea saada kokonaan pois. Esimerkiksi Häröntien ojan luiskan olemme myrkyttäneet, mutta sinne on jäänyt vielä jättiputkea, jota pitää torjua uudelleen, Jaakola kertoo.

Mekaanisessa torjunnassa koko kasvi kaivetaan pois maasta ja poltetaan. Vuosien saatossa ilmaantuvat uudet jättiputkikasvustot hävitetään samalla tavalla.

Jättiputki on tulokas Suomen maaperällä, ja se on vaarallinen ihmiselle. Sen kasvustot erittävät vaarallista, ihmiselle hengitys- ja ihovaurioita aiheuttavaa nestettä. Neste sisältää ihon valonherkkyyteen vaikuttavia aineita, joten neste yhdessä auringonvalon kanssa voi aiheuttaa muun muassa pigmenttivaurioita ja palovamman kaltaisia rakkuloita iholle.
 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)