KP24
  

29.3.2016 KP24 | Päivitetty: 29.3.2016
Ylivieskan kirkkopalosta epäillyn vangitseminen käsitellään oikeudessa keskiviikkona

Ylivieskan kirkon tuhopoltosta epäiltynä olevan noin 30-vuotiaan pohjoispohjalaisen miehen vangitsemisesta päätetään keskiviikkona. Poliisi vaati miehen vangitsemista tiistaina.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden mukaan vaatimus vangitsemisesta on tullut suullisesti ja käsittely tapahtuu keskiviikkona. Oikeudessa ratkaistaan määrätäänkö epäilty vangittavaksi ja asetetaan syytteennostamisen määräpäivä.

Kirkon lauantaista tuhopolttoa tutkitaan nimikkeellä törkeä tuhotyö.

Poliisin mukaan Ylivieskan kirkon tuhopoltto oli seurausta yksittäisen henkilön ongelmista. Pidätettynä oleva epäilty on noin 30-vuotias suomalainen pohjoispohjanmaalainen mies, jolla ei ole aiempaa merkittävää rikostaustaa. Myöskään päihteisiin ei ole viitteitä. Epäilty on kuulusteluissa kertonut, että hän on toiminnallaan aiheuttanut tulipalon. Epäilty otettiin kiinni kirkon välittömässä läheisyydessä. Epäillyn jäljille päästiin tietoja yhdistämällä ja poliisin perustoiminnalla.

Epäillyn motiivista ei poliisin mukaan ole tietoa.

Juttua muokattu 17.20 rikosnimikkeen osalta.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)