KP24
  

11.3.2016 KP24
Häirikkösusi kaadettiin Merijärvellä

Ylivieskan ympäristössä asutuksen lähellä liikkunut susi on kaadettu. Susi kaadettiin perjantaiaamuna noin kello 9.30 Merijärvellä. Suden kaatoivat poliisin toimeksiannosta Ylivieskan riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuhenkilöt. Ruho on toimittu Eviralle tutkittavaksi.

Ylivieskassa on alkuvuonna kirjattu Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään 60 havaintoa sudesta. Havaintoja, joissa susi oli liikkunut pihapiirissä tai kotieläinrakennusten lähellä, oli kirjattu 34 kappaletta. Viime viikonloppuna yksin liikkunut susi nähtiin Ylivieskan taajamassa.

Poliisi antoi suden karkottamisluvan tammikuun lopussa. Karkottaminen osoittautui tehottomaksi ja karkotusyritysten jälkeen pihakäynnit jatkuivat. Susi vaikutti käyttäytymisensä perusteella menettäneen ihmisarkuutensa.

Susi päätettiin turvallisuusperusteisesti poistaa poliisin päätöksellä, joka tehtiin maanantaina 7. maaliskuuta.

Kommentit
[1 kommenttia]
Hyvä uutinen. Yhtä vain edelleenkin ihmettelen. Kuka on saanut aikaiseksi sellaisen määräyksen, että jokainen ammuttu tai vaikkapa autolla yliajettu susi tulee toimittaa Eviralle tutkittavaksi? Susi on susi tutkimattakin.Eikö valtiolla ole jo tarpeeksi näitä rahanreikiä ja siksi toisekseen ketä tuollainen käytäntö palvelee tai kenen omaatuntoa sillä yritetään hoitaa? Saavatko kaikki vanhukset edes yhtä perinpohjaista tutkimusta kun menevät vaivojaan lääkärille valittamaan? Susi on aina väistänyt ihmisen tieltä eikä näitä ihmiselle totutettuja susia pidä suojella. Olisi mielenkiintoista tietää, saako ampuja edes suden nahkaa itselleen vai onko sekin jotain arvokasta tutkimusmateriaalia ja valtiolle kuuluvaa.
la 12.3.2016 18:48

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)