KP24
  

28.2.2016 KP24
Musiikkiopiston kasvatit palasivat yhteen Ylivieskassa

Mariiana Dikanarovan oppilaista koottu orkesteri harjoitteli lauantaina Akustiikan lavalla. Kuva: Hanna Perkkiö
Ylivieskan seudun musiikkiopiston viulunsoitonopettaja Mariiana Dikanarova sai sunnuntaina ympärilleen joukon entisiä ja nykyisiä oppilaitaan. Akustiikassa järjestetyssä konsertissa esiintyi kamariorkesteri, joka oli koottu eri puolilla Suomea asuvista soittajista.

Bulgariasta kotoisin olevan Dikanarovan opissa on ehtinyt olla jo kokonainen sukupolvi viulisteja. Monille musiikista on tullut myöhemmin ammatti.

– Mariianalla on ollut iso merkitys monen uralle, ja tämä konsertti haluttiin järjestää hänelle kiitoksena, kokoonpanossa soittaneet Jenni-Sofia Peippo ja Tiinapriitta Savela kertovat.

Molemmat ovat työskennelleet soitonopettajina ja nähneet, kuinka erilaista musiikinopiskelu on nykyään kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Perusasiat ovat pysyneet samoina, mutta ympärillä lasten ja nuorten maailma on muuttunut.

– Nykyään opetuksen on oltava entistä lapsilähtöisempää. Se näkyy niin soitettavassa ohjelmistossa kuin käytettävässä välineistössä ja tekniikassa, Savela toteaa.

Myös oppilaiden sitoutuminen on erilaista kuin ennen.

– Nykyään lapsilla on paljon harrastuksia, ja musiikki voi olla vain yksi niiden joukossa. On otettava huomioon, että kaikki eivät tähtää ammattilaisiksi. Opettajan rooliin kuuluu toimia välillä kasvattajana ja aikuisena ystävänäkin. Yksilö on otettava huomioon, Peippo sanoo.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)