KP24
  

11.7.2012 KP24
Intiaanielämä pelastaa kun arki ahdistaa: Viimeiset Mohikaanit

Kaija Vähäsöyrinki

NIVALA (KP)

Risto Karlsson ja Arto Nieminen: Viimeiset Mohikaanit. Ohjaus Sari Pasanen. Ensi-ilta Nivalan kesäteatterissa 8.7.

Nivalan kesäteatterin näytelmä Viimeiset mohikaanit on virkistävä poikkeus totutusta. Tarina käsittelee nykypäivän kiroja hauskasti intiaaneiksi ryhtyvien päähenkilöiden kautta 1980 -luvun nostalgialla ryyditettynä. Mukavaa on sekin, että näytelmässä on mukana runsaasti nuoria ja lapsia, jotka heittäytyvät rooleihinsa antaumuksella. Yhdessä tekemisen ilo välittyy katsomoon saakka.

Satiirinen komedia lähtee liikkeille, kun maailmanmenoa sureva Alkon myyjä Julia Sulkanen (Maija Kumpula) pyytää Suurta henkeä vapauttamaan hänet. Vastaus tulee lottovoiton muodossa ja Julia päättää koota entiset koulutoverit koolle. Kaikki ovat kypsiä vastaaman Ukkosnuoleksi nimensä muuttaneen Julian kutsuun: juoppojen hoivakodin johtaja Aleksei (Juuso Pudas), epäonninen tangolaulaja Albin (Jukka Kukkola) ja alkoholisoitunut kansanedustaja Kaarina (Arja Autio).

Porukalla hankitaan oma palsta Poutapilven heimolle Sauvamäen pienviljelijäpariskunnalta sekä virmat ratsut Mertsiltä ja Tamaralta. Opettajaksi intiaanien elämään saapuu Kanadasta aito Istuvan Härän jälkeläinen, Chevrolet -47. Auton nimen aikoinaan saanut intiaaninainen aiheuttaa Suomessa sensaation, sillä hänen sukujuuristaan löytyy todellinen yllätys, repun sisällöstä puhumattakaan. Chevroletin tuomat Amerikan terveiset riittävät kaatamaan jopa ydinvoimahankkeen!

Viimeinen Mohikaani pohtii elämän syviä kysymyksiä huumorin varjolla: Kuka meistä lopulta on terve ja viisas ja mikä elämässä on todella tärkeää?

Nivalan kesäteatterin yleisö nauttii pääroolien tutuista esittäjistä. Maija Kumpula Ukkosnuolena kantaa tarinaa, jota muut värittävät hahmoillaan. Jukka Kukkola tangolaulajana on mainio kuten myös Arja Autio kansanedustajana, Eeva Hannula nimismiehenä sekä Kirsti Kumpula metsästäjänä.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisiin rooleihin näytelmän nuoret miehet vielä yltävät.

Nivalan kesäteatterin näyttämö sijaitsee Katvalan kotiseutumuseon idyllisellä pihalla. Sisääntulot näyttämölle on saatu toimimaan hyvin ja vaihdot sujuvat näppärästi ilman turhia aikailuja. Toivomisen varaa jäi vain äänentoistoon, joka ajoittain hieman puuroutui. Ehkä näyttämöä voisi rohkeasti siirtää lähemmäs yleisöä?

Näytelmä on valmistettu Jokilatvan opiston näytelmäpiirissä. Seuraavat esitykset tänään keskiviikkona ja kuluvan viikon perjantaina ja lauantaina sekä sunnuntaina, jolloin kaksi esitystä.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Teatteri
24.4.2013 KP24
Vahvasti kouluampumisista
23.4.2013 KP24
Viettelyksen vaunu
20.4.2013 KP24
Hauskasti pakka sekaisin
16.4.2013 KP24  [päivitetty 16.4.2013]
Lukiolaisten tukkalakka pitää
10.4.2013 KP24  [päivitetty 10.4.2013]
Kaunistelematta Oliverista
6.4.2013 KP24
Rudi Strahl: Nukkumatti Majakkasaarella
19.3.2013 KP24  [päivitetty 19.3.2013]
Sirkustaikaa ilman tekniikkaa
12.3.2013 KP24
Tappavaa läheisyyttä: Murhaballadit
9.3.2013 KP24
Linjakas ja hieno Peer Gynt
9.3.2013 KP24
Perhosen kipeä lento: Puccini: Madama Butterfly
26.2.2013 KP24
Vallankumous vanhainkodissa
20.2.2013 KP24
Kälviän keväässä nuorta teatteria
12.2.2013 KP24
Pettymysten harhaoppi
9.2.2013 KP24
Gabriel tule takaisin!
5.2.2013 KP24  [päivitetty 5.2.2013]
Mikä, mikä Peter Pan
20.1.2013 KP24
Ryästö Lakeurelta – Rengon riiuu
27.11.2012 KP24  [päivitetty 27.11.2012]
Suomi – uuteen nousuun!
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)