|
23.5.2012
Kesäkuun kiertue alkaa

Kesäkuu tekee tuloaan, ja oma kisakausikin on lähtenyt toden teolla liikkeelle. Tiistaina palasin kotiin viikon kisamatkalta Sveitsistä, jossa oli kahdet eri kansainväliset kelauskilpailut. Näissä molemmissa otin osaa sekä 100:lle että 200:lle metrille. Ensimmäiset kisat menivät osaltani hieman oppirahoja maksellessa ja pienet huolimattomuudet näkyivät auttamatta tuloksissa. 200 metrillä tuli uran ensimmäinen hylkäys ratarikon vuoksi, ja sadan metrin kilpailu meni pilalle tuolin säätöongelmien vuoksi. Toiset kisat menivätkin jo huomattavasti paremmin, ja sain tehtyä 200 metrillä oman ennätyksen. Suorituksena tämäkään kelaus ei ollut erinomainen, mutta nosti kuitenkin itseluottamusta parin heikomman startin jälkeen. Sveitsin kisarupeama päättyi vielä toiseen sadan metrin kisaan, jossa niin ikään pääsin lähelle ennätystä, tällä kertaa siitä niukasti kuitenkin jääden. Lopputulemana kisat osoittivat sen että tuloskunto on suurinpiirtein sitä mitä viime kesänä parhaimmillaan. Positiivista kuitenkin on se että täksi kaudeksi on vielä paljon varaa parantaa. Ulkona kelaamista ei ole päässyt kalajoella kylmien ilmojen takia vielä hirveästi tekemään, ja treenien vähyys näkyy vielä hieman epävarmuutena kelauksessa. Uskon kuitenkin että kun kausi tästä etenee, niin tuloksetkin vielä tästä pikkuhiljaa nousevat. Muunkin joukkueen osalta kisat sujuivat erinomaisesti, ja menestystä tuli rutkasti huolimatta siitä, että myös ulkomaalaiset kelaajat ovat todella kovassa iskussa heti alkukaudesta. Tulossa on jännittävä vuosi laajalla rintamalla. Maininnan arvoisena suorituksena Sveitsistä kerrottakoon muunmuassa Toni Piispasen kaksi maailmanennätystä vammaluokassa T51. Oma kauteni jatkuu Espoon tähtikisoissa 3.6. Tämä kisa käynnistää samalla Suomen kesäkuun kiertueen, johon kuuluvat myös Tampereen eliittikisat, Turun Paavo Nurmi Games, sekä Jämsänkosken pikajuoksukarnevaalit. Sitä ennen kuitenkin on vuorossa harjoittelua toivottavasti lämpimissä alkukesän olosuhteissa. Tuomo Himanka
|
Kommentit
|
Ei kommentteja
|
Kommentoi
|

|