Koulu alkoi ja loppui, alkoi ja loppui, ja jatkaa alkamistaan ja loppumistaan siihen asti kun palaan (muutamaa lomaa lukuunottamatta). Japanilainen kouluelämä on vähintäänkin mielenkiintoista. Työmäärään verrattuna on ironista, kuinka suomalainen koulu onnistuu silti viemään ykköspaikan mitä koulutuksen tasoon tulee, ja eihän sitä laatua tosiaan tajua ennen kuin on kokenut millaista on toisaalla. No, nyt olen sen tehnyt ja voin kyllä sanoa: suomalainen koulu on todella hyvä, joten olkaa te Suomen valitut lapset onnellisia.

Joka päivän päätteeksi on pieni koe, johon oppilaat yleensä lukevat tuntien aikana sen sijaan että seuraisivat opetusta. Vaihtoehtoisesti tehdään läksyjä, joita on myöskin paljon. Koulu alkaa 8.40, tosiin suurin osa on paikalla ja montakymmentä minuuttia aikaisemmin. Päivä päättyy kello 16.00 – lauantaisinkin on koulua mutta vain kolme tuntia. Vaihtelua ei oikeastaan ole, on yksi lukujärjestys jota seurataan koko vuosi ja omia aineitaan ei saa valita. Japanilainen lukio onkin siinä mielessä hyvin peruskoulumaista, jos selitän Suomen ja Japanin lukioiden eroja muille minulle sanotaan että Suomessa se on todella yliopistomaista. Kesäloma ei ole se urbaanilegendan mukainen viikko vaan vähän yli kuukausi, mikä joka tapauksessa on Suomeen verrattuna hyvin lyhyt. Sen lisäksi on vain parin viikon kevätloma sekä ns. Golden Week, toukokuun alussa oleva viikko jolloin monta juhlapäivää, kuten lasten päivä ja vihreyden päivä, osuvat samalle ajankohdalle.

Ehkä osittain lukiossa (tai ammattikoulussa) tulevan vastuun määrästä ja omien valintojen tekemisen johdosta, ovat suomalaiset nuoret jollain tapaa aikuisempia kuin japanilaiset ikätoverinsa. Mitä nyt lähinnä kaikkeen tulee, täällä 'kawaii' (eli siis söpö) on ehdottomasti avainsana. Jokaisen koululaukussa roikkuu pieni pehmolelu, penaali on jotain tiettyä söpöä brändiä (Hello kitty, Anpanman, Disney, Kumatan, tai oheisen kuvan Sentimental Circus, joka on tällä hetkellä oma suosikkini) ja sisältö on mitä värikkäintä ja lapsenomaisinta. Pikkutavaroita on paljon ja ala-astemaisesti niitä aina esitellään muille. Toinen asia, josta lukiolaistytöt ovat lähes pakkomielteisiä on poikaystävä – lähes kaikkien kavereideni ensimmäinen kysymys oli onko minulla poikaystävää. Sen lisäksi he haluavat aina tietää pidänkö jostain koulun pojasta ja mikäli jollain se poikaystävä sattuu olemaan, se on todellakin asia, jolla voi kerskailla. Mutta sitten kun kysyy paremmasta puolesta lisää niin harvemminpa he paljoa osaavat kertoa, täällä seurustelun käsite kun on vähän erilainen – ilmeisesti kun lukiolaiset seurustelevat, se onnistuu jopa niin ettei toiselle edes puhu. Suuteleminen on ällöttävää ja käsi kädessä kävelemistä mietitään kuukausitolkulla.

Koulussa on myös eräänlainen karkkikulttuuri, toisille annetaan pieniä herkkuja ja vastalahjaakin sitten odotetaan. Toin Suomesta mukanani salmiakkipussin, ja koska olin saanut ystäviltäni oman eräni japanilaisia makeisia, päätin piristää päivää tuomalla aitoa suomalaista herkkua muidenkin mussutettavaksi – valitettavasti todellisuus olikin sitten mielikuvaan verrattuna vähän erilainen. Joka ikinen, jolle tarjosin tätä suomalaisen makumaailman tähteä, mustaa muukalaista, sylki sen ulos, nauroi ja itki samaan aikaan, juoksi tuoli perässä kaatuen vessaan karkuun ja haki muitakin maistamaan. Yhdessä päivässä salmiakista tuli koulun tunnetuin ”herkku”, kaikki silmät pyöreinä kysyivät miten ihmeessä joku voi tykätä tästä ja ihmettelivät syvästi kun sanoin että salmiakki on Suomessa karkki, jota syödään ihan normaalisti. Luokanvalvojakin vähän köhi ja ryki tuntia aloitellessa varovainen hymy huulillaan, joka kertoi kyllä ihan tarpeeksi. Myöhemmin sattumankaupalla salmiakista oli ollut uutisissa juttua - ”maailmanluokan hirveimmän makuinen suomalainen karkki.” Terveisiä Fazerille.