Yli kaksi viikkoa jatkunut satamalakko pyritään yhä lopettamaan lähipäivinä. Mitään arvioita tavoitteen onnistumisesta ei kuitenkaan ole, sillä isoimmat kiistakysymykset ovat yhä ratkaisematta.
Viime päivien tiiviit istunnot ovat kuitenkin johtaneet siihen, että monissa asioissa on edistytty. Osapuolet varovat edelleen kertomasta mitään sen tarkempaa neuvotteluiden sisällöstä.
Suurimmat erimielisyydet koskevat irtisanomissuojaa, työaikajärjestelyjä ja alihankintaa.
Sovittelua on jatkettu jälleen tänään.
Mussalon satamassa Kotkassa syntyneen yhteenoton ei haluttu vaikuttavan neuvotteluihin. SAK ehti aamulla jo varoittamaan, että työnantajan käyttämän rikkurityövoiman käyttö vaikeuttaa tilannetta. Neuvottelijat korostivat, että sen ei pidä antaa häiritä sovittelua.
Mussalon satamassa Kotkassa osoitettiin aamulla mieltä sitä vastaan, että töitä on pyritty jatkamaan muiden kuin ahtaajien voimin.
AKT:n puheenjohtaja Timo Räty (sd.) varoitteli liioittelemasta paikallisten mielenilmausten merkitystä. Hän korosti, että keskeistä on nyt vain se, että ratkaisu syntyy mahdollisimman nopeasti.