KP24
  

19.9.2012 KP24 | Päivitetty: 19.9.2012
Useita ihmisiä loukkaantui Prisman risteyksessä Kokkolassa

Kaksi henkilöautoa kolaroi Eteläväylällä Kokkolassa keskiviikkona puolen päivän aikaan.
Kuva: Hannu Lehto
Useita ihmisiä toimitettiin sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan Kokkolan Prisman risteyksessä puolen päivän aikaan tapahtuneen liikenneonnettomuuden vuoksi.

Vaasan suunnasta Prismaan päin tullut henkilöauto ajoi punaisia päin ja törmäsi Prismasta vihreillä valoilla Eteläväylää ylittäneeseen autoon. Kolarissa oli osallisena yhteensä kolme autoa.

Liikkuvan poliisin mukaan autojen turvatyynyt aukesivat törmäyksessä ja tyynyt lievensivät loukkaantumisia. Autoissa oli yhteensä kymmenkunta ihmistä. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Liikennevalot eivät toimi onnettomuuspaikalla ja Eteläväylä ja risteys saattavat ruuhkautua parin tunnin ajan.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Alueuutisia
La 7:30 KP24
Aseet tutuiksi naisille – ampumaharrastuksen voi aloittaa ilma-aseilla
La 7:30 KP24
Snellman-sali muuntuu myös ohjelmalliseksi ravintolaksi
Pe 22:11 KP24  [päivitetty Pe 22:13]
Kirkosta eronnut vuoden ennätysmäärä: Jo yli 2000 jättänyt kirkon Mäkisen takia
Pe 20:05 KP24  [päivitetty Pe 20:24]
Luokanopettajia jo tuhat Yliopistokeskus Chydeniuksesta
Pe 19:49 KP24
Perhossa palkittiin yrittäjiä
Pe 18:33 KP24  [päivitetty Pe 23:06]
Tavarajunan alle jäänyt mies loukkaantui vakavasti Kannuksessa
Pe 17:05 KP24
Sateenkaarivalotempauksesta ei olla lainkaan mielissään eduskunnassa – Tekijöihin oltu yhteydessä
Pe 15:57 KP24  [päivitetty Pe 17:16]
Yksi edustaja oli poissa avioliittopäätöksestä - "En osannut päättää"
Pe 15:15 KP24  [päivitetty Pe 17:14]
Keskipohjanmaa ja Pohjalainen tiivistävät yhteistyötä
Pe 15:09 KP24  [päivitetty Pe 17:14]
Tunteet herkässä eduskuntatalon edessä: 23-vuotias Mya odottaa jo häitä
Pe 13:41 KP24
Piispa Mäkisen viesti sateenkaariväelle: ”Iloitsen täydestä sydämestäni heidän puolestaan ”
Pe 13:39 KP24  [päivitetty Pe 21:30]
Kokkolalainen suunnitteli työkalun tahdon-profiilikuvaa varten
Pe 13:07 KP24  [päivitetty Pe 17:13]
Eduskuntatalon edessä tuhansia mielenosoittajia – ”Pitää saada yhdenvertaiset oikeudet”
Pe 11:47 KP24
Luonnonsuojeluohjelmien toteutus on loppusuoralla
Pe 11:14 KP24  [päivitetty Pe 17:56]
Tutkija hämmästelee Stubbin sateenkaarikirjettä: ”Ei ole tapana puhutella tällä tavalla”
Pe 10:20 KP24
Tuntemattomat lennokit eivät aiheuta päänvaivaa Suomen ydinvoimaloille
Pe 8:23 KP24  [päivitetty Pe 16:49]
Vedenpuhdistamon rikkihappovuoto neutraloitiin sadevesi- ja viemäriverkostosta
Pe 7:00 KP24
Pikkujouluissa juodaan laittomasti omia viinoja
To 21:29 KP24  [päivitetty Pe 7:47]
Mielensäpahoittaja laittaa kymmenen viime vuoden suosituimpien suomalaiselokuvien kärjen uusiksi
To 20:05 KP24
Maatilojen jatkajat tuovat uutta asennetta
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)