KP24
  

31.7.2012 KP24 | Päivitetty: 31.7.2012
Satoja eläimiä tukehtui sikalan ilmastoinnin mentyä rikki

Noin 250 teurassikaa on kuollut tukehtumalla sikalassa Kruunupyyssä. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen mukaan sikalan koneellinen ilmastointi on pysähtynyt jossain vaiheessa sunnuntai-illan jälkeen. Poliisin mukaan siat oli ruokittu sunnuntaina klo 17.00 aikaan, ja tuolloin kaikki oli vielä toiminut normaalisti.

Kokkolan ympäristöterveydenhuollon Kruunupyyn toimipisteen eläinlääkäri Tomas Häggvik sanoo, että eläinsuojien ilmastointi ja hälytysjärjestelmät menevät erittäin harvoin rikki samanaikaisesti.

- Kruunupyyssä salamoi sunnuntaina ja maanantaina rankasti, joten epäilen ukkosmyrskyn rikkoneen sikalan sähkölaitteet. Kaikki sikalan sulakkeet olivat palaneet. Tämä on todella harvinainen, ikävä tapaus.

Sikojen tukehtuminen aiheutui liian korkean sisälämpötilan lisäksi huonosta ilmanlaadusta, Häggvik kertoo.

- Tässä nimenomaisessa tapauksessa näyttäisi olevan kyseessä onnettomien sattumien summa. Koneellisen ilmastoinnin pettäessä lantakaasu-, eli ammoniakki-, rikkivety- hiilidioksidipitoisuudet pääsivät nousemaan nopeasti liian korkeiksi.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Alueuutisia
Ke 10:54 KP24
Pietarsaaren veteraaniautokerhosta kavallettiin 180 000 euroa
Ke 10:02 KP24  [päivitetty Ke 10:35]
Korhosen koulu kolmas Tampereella
Ke 9:44 KP24
Lapsen sormet jäivät puristuksiin Nivalassa
Ke 9:36 KP24
Kiusaamisen vastainen kampanja tuotti tulosta Koivuhaassa
Ke 9:34 KP24
Lahonneet hopeapajut kaadetaan ja uudet tilalle
Ke 7:00 KP24  [päivitetty Ke 8:26]
Vanhuudesta myönteisempi kuva valokuvien avulla
Ti 19:46 KP24
Kauran kylvötyöt onnistuivat Tuomaalan pellolla
Ti 19:00 KP24  [päivitetty Ke 9:52]
VesiVeijarin ulkoaltaissa polskitaan 7. kesäkuuta lähtien
Ti 13:49 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Performanssifestivaali Pietarsaaressa
Ti 12:28 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Tiikereille neljä uutta sopimusta
Ti 11:21 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Halsuan nuorten Luovailukerholle pikakeikka Helsinkiin
Ti 10:52 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kauko Niemi ehdolla Vasemmistoliiton puoluesihteeriksi
Ti 10:48 KP24  [päivitetty Ti 13:11]
Hopeapajut kaatuvat Suntin varrelta
Ti 9:00 KP24
Lähiliikuntapaikat tutuiksi Kokkolassa
Ti 8:57 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kuorma-autoista varastettiin dieseliä Kokkolassa
Ti 8:53 KP24  [päivitetty Ti 13:12]
Kokkolalaismies riehui naapurinsa auton kimpussa
Ti 8:00 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Vihreä syvenee puistoissa
Ti 7:43 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Aleksi Hernesniemi: Kannuksessa poljetaan demokratiaa
Ma 20:30 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Välikannuksen ja Hanhinevan koulujen lakkautus läpi äänin 6-3
Ma 20:28 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Pietarsaaren lukioasia palaa sivistyslautakunnalle
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)