KP24
  

25.7.2012 11:28  STT  | Päivitetty: 25.7.2012 19:56
Pohjois-Korean televisio: Uusi johtaja on naimisissa

Kim Jong-unin seurassa nähty salaperäinen nainen on varmistunut johtajan aviopuolisoksi. Kuva: Lehtikuva/AFP

Pohjois-Korean uusi johtaja on naimisissa. Valtiollinen televisio vahvisti tänään huhut siitä, että Kim Jong-unilla on aviopuoliso. Vaimon nimi on Ri Sol-ju.

Kim nousi maansa johtoon isänsä kuoleman jälkeen viime joulukuussa. Hänen yksityiselämästään tiedetään hyvin vähän.

Tarkkailijat olivat jo aiemmin huomanneet, että hänen seurassaan on nähty muutamia kertoja nainen, jonka henkilöllisyydestä ei ole varmaa tietoa.

Tänään julkaistun raportin mukaan Kim Jong-unin asema maan johdossa on vankka. International Crisis Groupin raportin mukaan viimeviikkoinen armeijan komentajan erottaminen ei uhkaa johtajan valta-asemaa.

Tehtävistään vapautettu armeijan päällikkö kuului Kim Jong-unin lähimpään sisäpiiriin. Komentajan erottaminen herätti epäilyjä meneillään olevasta valtataistelusta tai uudistuksiin valmistautumisesta.

Raportin mukaan mikään ei kuitenkaan vihjaa Kimin suunnittelevan uudistuksia.

- Hän voi hyvinkin olla vallassa vuosikymmeniä - kasvava ydinasevarasto turvanaan, raportissa arvioidaan.

Pohjois-Korean hallinnon suurimmaksi uhaksi nimettiin heikko taloustilanne.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Ulkomaat
To 8:09 STT  [päivitetty To 8:10]
Julian Assange auttaa NSA-vuotajaa turvapaikan haussa
To 6:25 STT  [päivitetty To 6:37]
Kreikan hallitus jatkaa umpisolmun avaamista
To 1:37 STT
Chilessä keskisuuri maanjäristys
To 1:13 STT  [päivitetty To 4:36]
Brasiliassa taivuttiin mielenosoittajien tahtoon
Ke 22:30 STT  [päivitetty Ke 23:21]
Oikeus ei heltynyt Berlusconille
Ke 21:59 STT
William ja Kate eivät tiedä lapsensa sukupuolta
Ke 19:16 STT  [päivitetty Ke 19:17]
Islanti jatkaa sillivalaiden tappamista
Ke 12:34 STT  [päivitetty Ke 14:10]
Wikileaks-Assange uskoo piileskelevänsä vielä vuoden
Ke 11:08 STT  [päivitetty Ke 20:09]
Taleban: USA-neuvottelut käyntiin ilman Afganistania
Ke 10:46 STT  [päivitetty Ke 12:16]
Hitler-väitteet olivat liikaa Pohjois-Korealle
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)