Euron kriisi vaikuttaa myös suomalaiseen kuntauudistuskeskusteluun. Porin SuomiAreenalla käydyssä keskustelussa todettiin, että vaikka alun perin kunta- ja palvelurakenneuudistus lähti vuonna 2005 ikärakenteen muutokseen vastaamisesta, hankkeeseen ovat panneet lisää vauhtia teollisen rakenteen muutos ja verotuloja leikannut talouskriisi.
SuomiAreenan panelistit EU-komissaari Olli Rehn (kesk.), kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.), Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) ja STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) pohtivat, mitä tehtäviä yhteisin verovaroihin halutaan hoitaa.
Kukaan panelisteista ei lämmennyt yksityistämään kuntien peruspalveluita. Virkkusen mukaan uudistuksessakin lähdetään siitä, että kunnilla säilyy jatkossakin palvelujen järjestämisvastuu.
Mäenpään mukaan verovarojen käyttö julkisiin palveluihin on perusteltua, kun palvelut on tarkoitettu kaikkien käyttöön.
Rehn ja Vanhanen pitivät julkisia peruspalveluita tärkeinä kansallisen eheyden kannalta. Vanhasen mielestä tilaa yrittäjillekin kuitenkin on mutta julkisia palveluita tulisi tehostaa.