Oppositioaktivistien mukaan yli 200 ihmistä on surmattu Haman alueella, mutta tietoja ei ole pystytty vahvistamaan. Aktivistien mukaan tällä viikolla taisteluita on käyty myös Homsin kaupungin liepeillä, josta tämä kuva on välitetty. Kuva: Lehtikuva/AFP
Euroopan unionin ulkoministeri Catherine Ashton ja Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tuomitsevat jyrkästi Syyrian Tremsehissä tapahtuneen joukkomurhan. Ashtonin mukaan kyseessä on hirmuteko ja Kofi Annanin rauhansuunnitelman törkeä rikkomus.
Clinton kuvaili olevansa raivoissaan uutisista. Hänen mielestään presidentti Bashar al-Assadin hallinto on tarkoituksellisesti surmannut viattomia siviilejä.
Clinton vaati samalla välitöntä tulitaukoa, jotta YK:n tarkkailijat pääsisivät paikalle tarkistamaan, mitä Tremsehissä on tapahtunut.
- Näihin tekoihin syylliset löydetään ja pannaan vastuuseen, hän sanoi.
Oppositiolähteiden mukaan Syyrian hallituksen joukot surmasivat eilen arviolta 220 ihmistä. Alustavien tietojen mukaan kuolleista suurin osa oli siviilejä.