KP24
  

13.7.2012 KP24 | Päivitetty: 13.7.2012
Karhuhavaintoja jo yhtä paljon kuin koko viime kesänä

Kuva: Markku Pirttimaa
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvio karhujen määrän huvenneen vuodessa jopa viidenneksellä vuoden takaisesta. Keski-Pohjanmaalla kanta kuitenkin näyttää vahvistuneen melkoisesti.

Suurpetotilastoa Halsualla kokoavaToivo Heinonen aloitti tilastoinnin 1993. Silloin koko kennelpiirissä, joka kattaa Keski-Pohjanmaan ja Kalajokilaakson, petoyhdysmiehille ilmoitettiin kolmet jäljet. Yhtään ilmoitusta nähdystä karhusta ei saatu.

Maaliskuun alusta eiliseen mennessä yksistään Lesti- ja Perhonjokilaakson alueella oli tehty 398 ilmoitusta. Kennelpiirissä, eli mukaan lukien Oulun läänin puoli, päästiin viime vuonna 447:ään ja edellisenä 338:aan.

Määrä on jo nyt alle kolmessa ja puolessa kuukaudessa suunnilleen sama kuin koko viime vuonna.

Kannan kasvu Keski-Pohjanmaalla saattoi johtua surkeasta marjasadosta Itä-Suomessa 2010. Karhutihentymä harveni, kun eläimiä vaelsi metsän herkkujen toivossa länteen.

– Tämä vaikuttaa ainakin hyvin ymmärrettävältä selitykseltä, Heinonen arvioi teoriaansa.

Karhut tulevat entistä rohkeammin ihmisten ilmoille. Tätä yleistä käsitystä tukee Heinosen tilasto. Sen mukaan kennelpiirin alueella näköhavainnot karhuista kolminkertaistuivat viime vuonna 46:sta 146:een.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)