KP24
  

12.7.2012 KP24
Keskipohjanmaa: Kriisitietoisuutta sanan säilällä

Lomaltaan tavoitettu pääministeri Jyrki Katainen tarttuu jo miltei kovimpaan mahdolliseen sanalliseen arsenaaliin varoittaessaan talouskriisin seurauksista (HS 11.7.). Nimenomaan niistä seurauksista, joihin euroalueen hajoaminen voisi hänen mukaansa johtaa.

Tilannearviotaan Katainen ryydittää paasikiveläisellä retoriikalla: käsillä olevan totaalikatastrofin vaara on hirmuinen. Samankaltainen kuin keväällä 2010, jolloin Kreikka oli romahtamaisillaan ja jolloin eurojohtajat päättivät edelleenkin toiminnassa olevan väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n perustamisesta.

Kaksi vuotta sitten tilanne saatiin joten kuten hallintaan, ja yhtä kriisinhallintaa elo eurossa on sen jälkeenkin ollut. Katainen ei ennakoi, kuinka eurojohtajien nyt keittämät rohdot tehoavat, mutta vakuuttaa Suomen työskentelevän ”joka ikinen päivä kovaa” eurojäsenyyden puolesta. Tarkoitus on vastata niille, jotka ovat valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen taannoisen haastattelun perusteella muuta päätelleet.

Maita ja kollegoita mainitsematta Katainen tunnustaa euroalueen sisäisen hajaannuksen olevan pahempi kuin kertaakaan euron aikana. Maat ja ihmiset eivät luota toisiinsa. Pitäisi luottaa, jos rahaliitto ja EU mielitään pelastaa. Kataisen peräämä reiluuden tunne palautuu kuitenkin vain, jos myös itse kunkin toimet ovat reiluja.

Jyrki Katainen vastaa myös vaatimuksiin euroerovaihtoehdon valmistelusta. Hänen mukaansa kaikki maat, myös Suomi, tekevät ”mielikuvaharjoituksia” pahimman varalta. Pahinta Kataisen vinkkelistä olisi euroalueen hajoaminen.

Mitä siitä seuraisi?

Kataisen mukaan kaaos, joka ei olisi kenenkään käsissä. Hänen mukaansa jopa sotilaalliseen kriisiin tai luonnonkatastrofiin varautuminen olisi helpompaa, niin arvaamattomia markkinoiden reaktiot olisivat.

Pääministeri Kataisen puhe on poikkeuksellisen selvää, voimakasta ja vetoavaa. Mutta keille kaikille se on tarkoitettu?

Ilman muuta Suomen kansan syville riveille, joissa talouskriisin uhkaa ei ole otettu sillä vakavuudella kuin euroa kollegoidensa kanssa pelastavien johtavien poliitikkojen mielestä pitäisi.

Osansa saavat myös muut kotimaiset poliitikot, etenkin eurokriittiset kansanedustajat mutta myös hallituspuolueet ja niiden kellokkaat. Pääministerin kannalta mikään ei olisi nyt sen ikävämpää kuin rakoilu omissa ja tukijoukkojen riveissä.

Viesti rivissä pysymisestä lähtee myös muiden euromaiden johdolle niin kuin kaikkivoipaisille markkinavoimillekin. Sekä europäättäjien sanomisia ja tekemisiä helposti väärin ymmärtävälle medialle, koti- ja ulkomaiselle.

Lassi Jaakkola

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)