KP24
  

4.7.2012 KP24 | Päivitetty: 4.7.2012
Kantateiden remontti haittaa liikennettä Vihannissa

Kantateiden liittymän pohjavesisuojaustyöt sekä tien leventäminen aiheuttavat haittaa liikenteelle Vihannin kohdalla kantatiellä 86.

Kantatie 86 on Kannuksen Eskolan, Ylivieskan, Oulaisten, Vihannin ja Limingan välinen tieosuus.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut pohjavesisuojauksen Vihannissa kantateiden 86 sekä Raahesta tulevan kantatie 88 liittymän alueella.

Heinäkuun alussa aloitettavat työt saadaan päätökseen lokakuun loppuun mennessä.

Pohjavesisuojauksen yhteydessä kantatie 86:tta levitetään siten, että päällysteleveys kasvaa 8,5 metriin 2,6 kilometrin matkalla.

Urakkaan kuuluu myös valaistuksen uusiminen kantatie 88 liittymän pohjoispuolelle sekä kantateiden liittymään tehdään kaistajärjestelyjä. Samassa urakassa toteutetaan neljä liikenneturvallisuuskohdetta.

Kohteen urakoitsijana ja päätoteuttajana toimii Andament Oy. Urakan kustannusarvio ilman arvonlisäveroa on noin 2,1 miljoonaa euroa.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)