KP24
  

20.6.2012 KP24 | Päivitetty: 20.6.2012
Ylivieska vastaa valitukseen: sivistystoimenjohtajaksi valittiin ansioitunein ja sopivin

Ylivieskan kaupunginhallitus pitää perusteettomana valitusta, joka koskee Kai Pertun valitsemista Ylivieskan kaupungin sivistystoimenjohtajan virkaan. Päätöksestä on valittanut Oulun hallinto-oikeuteen virkaa myös hakenut Jokirannan koulun rehtori Paula Hartikainen.

Hartikainen ottaa valituksessa esille muun muassa hakuajan jatkamisen, sijaisuuden hoitamisen ja muiden hakijoiden pätevyyden. Kaupunginhallitus esittää valituksen hylkäämistä.

Kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että viran hakuajan jatkaminen on asian valmistelua ja tavanomaista. Sivistystoimenjohtajan sijaisuuden hoitamisesta neuvoteltiin Kai Pertun kanssa ennen hakuajan alkamista ja sijaisuuspäätös tehtiin ennen haastatteluja.

 

Sama pätevyys



Kaupunginhallituksen mielestä sekä Hartikaisella ja Pertulla on virkaan vaadittava pätevyys. Molemmat ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon ja heillä on lähes yhtä pitkä työkokemus. Pertun lisäansiona on kokemus sivistyslautakunnan puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien.

Kaupunginhallitus pitää Perttua ansioituneimpana ja sopivimpana hakijana yleisten nimitysperusteiden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Hartikainen vaatii koko hakuprosessin hylkäämistä ja Kai Pertun valinnan hylkäämistä.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)