KP24
  

20.6.2012 KP24 | Päivitetty: 20.6.2012
Järki varusteista paras

Pelastusliiviä tulee lain mukaan olla pari per veneilijä. Varsinaista käyttöpakkoa ei silti ole. Markku Änäkkälä tiedostaa, että liivit pelastavat vain päällä, eivät lattialla.
Kuva: Sebastian Koskinen
Poliisi ja Rajavartiolaitos ohjeistivat Pohjanmaalaisia vedenkäynnin pelisäännöistä ja alkoholinkäytöstä vesillä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Valtaosa onnettomuuksista vesillä johtuu alkoholista, ja kaksi kolmasosaa Suomessa hukkuneista onkin ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.

Suurin yksittäinen onnettomuuksien aiheuttaja on pelastusliivien puuttuminen. Venevarustukseen tulisi muutenkin kiinnittää enemmän huomiota, todetaan poliisista.

Kokkolan merivartioaseman Kaj Liljekvist ohjeistaa tuntemaan vesistön.

– Sen verran tulee ainakin olla veneillessä tietoa, että löytää väylät ja pysyy poissa karikolta.

Varustuksesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkää.

– Kaikille pelastusliivit ja mielellään puhelin tai muu kommunikointilaite mukaan. Isommalla sisämoottorilla varustetulla veneellä tulee olla lisäksi ankkuri sekä sammutus- ja tyhjennysvälineet, Liljekvist huomauttaa.

Onnettomuuden sattuessa merivartiosta ohjeistetaan ottamaan ensin yhteyttä meripelastuskeskukseen, jonne yleiseen hätänumeroon tehty puhelu yhdistetään. Humaltuneelta ja veneeseen pyrkivältä henkilöltä Liljekvist suosittelee ottamaan veneen avaimet pois. Alkoholia nauttineen siirtyessä kehoituksista huolimatta veteen tai veneeseen tulee ottaa yhteyttä meripelastuskeskukseen.

Suurin osa yhteydenotoista koskee Liljekvistin mukaan kuitenkin teknisiä vikoja.

– Polttoaineen määrä ja tekniikan toimivuus kannattaa aina tarkistaa ennen vesille lähtemistä.

Tyypillinen hukkumistapaus on laidan yli kaatuva juovuksissa oleva keski-ikäinen pelastusliivitön mies, joka liikkuu lähellä rantaa pienellä veneellä. Hukkuneista yli 90 prosentilta puuttuu pelastusliivi.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan onnettomuus johtuu yleensä veneen kaatumisesta tai kallistumisesta. Ilmatieteen laitokselta ohjeistetaan tarkistamaan aina ennen teille tai vesille lähtöä säävaroitukset. Ilmatieteen laitoksen antamat säävaroitukset voi television, radion ja internetin lisäksi tarkistaa tästä kesästä alkaen myös iPhone- sekä Android-puhelimille ilmaiseksi saatavilla olevista sääsovelluksista.

Lisätietoa vesiturvallisuudesta saa 16.7. Meripuistossa järjestettävästä yleisötapahtumasta.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)