KP24
  

15.6.2012 4:22  STT  | Päivitetty: 15.6.2012 22:13
Ekonomistit uskovat Kreikan pysyvän eurossa

Ekonomistien mukaan eurokielteinen vaalitulos ylihuomisissa Kreikan vaaleissa ei automaattisesti johtaisi maan eroon eurosta. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Suomalaiset ekonomistit uskovat Kreikan pysyvän vielä eurossa. Heidän arvionsa mukaan mikään vaalitulos ei ole lopullinen sinetti Kreikan eurojäsenyydelle, sillä hätätapauksessa Kreikka tai EU saattavat taipua kompromisseihin.

- Muut euromaat haluavat pitää Kreikan mukana, ja valtaosa kreikkalaisista poliitikoista ja kansalaisista haluaa pysyä eurossa, sanoo Nordean pääekonomisti Roger Wessman.

Kreikan euroeron mahdollisuutta ei kuitenkaan suljeta pois.

Kreikassa järjestetään ylihuomenna uusintavaalit, jonka voittajaksi saattaa nousta myös Kreikka-avun ehtoihin muutoksia ajava Syriza. Puolueen voiton on povattu tarkoittavan äärimmillään Kreikan eroa euroalueesta, vaikka puolue itse haluaakin pysyä eurossa.

- Syrizan voittoa seuraisi epävarmuus siitä, miten Kreikan pysyminen eurossa on mahdollista puolueen ehdoilla, sanoo OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen.

Vaalivoitosta kisaavat myös vanhat pääpuolueet Uusi Demokratia ja sosialistinen Pasok. Ekonomistit uskovat, että tukipaketeista sopineiden puolueiden voitto toisi ainakin hetkellistä vakautta markkinoiden myllerrykseen.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)