KP24
  

9.6.2012 12:30  STT
Vuoden taidekirja esittelee rakennushistoriaa

Vuoden taidekirja esittelee Kouvolaa 1870-luvulta nykypäivään. Palkintoraadin mielestä arkkitehti Rurik Wasastjerna on inventoinnut kaupungin rakennuksia niin yleispätevästi, että teos heijastaa koko Suomen kehitystä.

Teos Muutakin kuin rautatieristeys - Kouvolan keskustaajaman kaavoitus- ja rakennusperintö 1870-2010 on palkintoraadin mukaan yhden miehen urotyö. Wasastjerna etsi vuosien ajan niin paraatirakennusten kuin arkisemman rakennuskannan tarinoita ja sitoi ne asemakaavoitukseen ja ympäristösuunnitteluun. Hän on myös ottanut suurimman osan kirjan valokuvista.

Kirjan kustansi Kouvolan kaupunginmuseo ja taittoi Salla Bedard.

Palkinto jaettiin lauantaina Iittalassa XV Valtakunnallisen Taidekirjapäivän yhteydessä. Palkinto on lasiesine, jonka muotoilija Harri Koskisen on suunnitellut kilpailua varten.

Hämeenlinnan kaupungin järjestämään taidekirjakilpailuun ilmoitettiin kaikkiaan 23 teosta.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Kotimaa
Su 4:31 STT  [päivitetty Su 4:34]
HS: Valtionjohto on lennellyt veroparatiisikoneilla
Su 4:14 STT  [päivitetty Su 4:33]
Nuoret juovat yhä humalahakuisesti
Su 3:17 STT  [päivitetty Su 4:15]
Patrian tulo dyynialueelle hiertää Kokkolassa
Su 3:01 STT  [päivitetty Su 3:03]
Asiantuntija: Ruoasta on tullut teknistä ja vaikeaa
La 15:10 STT  [päivitetty La 21:00]
Katainen toivoo yhä palkkaratkaisua
La 14:23 STT
HS: VTV:n johtaja kritisoi ulkopuolisen avun ostamista
La 14:14 STT  [päivitetty La 14:31]
Koivu kukkii jo Oulussa saakka
La 12:52 STT  [päivitetty La 21:20]
Rauhanturvaajaveteraaneille luvassa enemmän tukea
La 10:39 STT  [päivitetty La 19:59]
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
La 9:27 STT  [päivitetty La 14:19]
TS: Suomessa korjataan kymmeniä immenkalvoja vuodessa
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)