KP24
  

2.6.2012 KP24
Reetta ja Valtteri menestyivät piirustuskisassa

Reetta Kyllönen ja Valtteri Manninen palkittiin perjantaina.
Kiri-kirjastot ovat liittyneet Sister-libraries -ohjelmaan, jonka kautta kirjastot eri maissa tekevät kansainvälistä yhteistyötä. Kyse on ideoiden vaihdosta, yhteisistä projekteista sekä yleensäkin kansainvälisen ilmapiirin lisäämisestä kirjastosektorilla. Yhteistyökirjastona Kiri-kirjastoilla on Etelä-Puolassa sijaitseva Piekaryn kaupungin kirjasto.

Puolassa ja Ukrainassa järjestettävien EM-jalkapallokilpailuiden kunniaksi Piekaryn kirjasto järjestin lapsille jalkapallo-aiheisen piirustuskilpailun, johon myös Kiri-kirjastojen alueelta osallistuttiin. Muut osallistujat olivat muun muassa Kroatiasta ja Espanjasta.

Kärsämäeltä kilpailuun lähetettiin Saviselän koulun oppilaiden töitä, joista Reetta Kyllösen piirros voitti koko kisan. Kärsämäelle pokattiin myös kisan kolmas sija Valtteri Mannisen nimiin. Palkinnoksi he saivat EM-kisa skeittilaudan ja potkulaudan.

Saviselän koululta lähetettiin kisaan kaikkiaan viisi piirustusta; myös Melina Manninen, Sofia Pirnes ja Ada Laitinen saivat osallistumispalkinnot Puolasta lähetetyn paketin mukana.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Alueuutisia
Ke 10:54 KP24
Pietarsaaren veteraaniautokerhosta kavallettiin 180 000 euroa
Ke 10:02 KP24  [päivitetty Ke 10:35]
Korhosen koulu kolmas Tampereella
Ke 9:44 KP24
Lapsen sormet jäivät puristuksiin Nivalassa
Ke 9:36 KP24
Kiusaamisen vastainen kampanja tuotti tulosta Koivuhaassa
Ke 9:34 KP24
Lahonneet hopeapajut kaadetaan ja uudet tilalle
Ke 7:00 KP24  [päivitetty Ke 8:26]
Vanhuudesta myönteisempi kuva valokuvien avulla
Ti 19:46 KP24
Kauran kylvötyöt onnistuivat Tuomaalan pellolla
Ti 19:00 KP24  [päivitetty Ke 9:52]
VesiVeijarin ulkoaltaissa polskitaan 7. kesäkuuta lähtien
Ti 13:49 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Performanssifestivaali Pietarsaaressa
Ti 12:28 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Tiikereille neljä uutta sopimusta
Ti 11:21 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Halsuan nuorten Luovailukerholle pikakeikka Helsinkiin
Ti 10:52 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kauko Niemi ehdolla Vasemmistoliiton puoluesihteeriksi
Ti 10:48 KP24  [päivitetty Ti 13:11]
Hopeapajut kaatuvat Suntin varrelta
Ti 9:00 KP24
Lähiliikuntapaikat tutuiksi Kokkolassa
Ti 8:57 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kuorma-autoista varastettiin dieseliä Kokkolassa
Ti 8:53 KP24  [päivitetty Ti 13:12]
Kokkolalaismies riehui naapurinsa auton kimpussa
Ti 8:00 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Vihreä syvenee puistoissa
Ti 7:43 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Aleksi Hernesniemi: Kannuksessa poljetaan demokratiaa
Ma 20:30 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Välikannuksen ja Hanhinevan koulujen lakkautus läpi äänin 6-3
Ma 20:28 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Pietarsaaren lukioasia palaa sivistyslautakunnalle
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)