KP24
  

13.5.2012 KP24
Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa

Leena Ahlholm (KP)

Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa. Alkuteos The Kindness of Your Nature. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. 322 s. Gummerus, 2012.

Linda Olsson, s. 1948, on ruotsalainen juristi, joka on asunut eri puolilla maailmaa. Vuodesta 1990 lähtien hänen kotimaansa on ollut Uusi-Seelanti, jossa hän opiskeli kirjoittamista.

Linda Olsson kirjoittaa englanniksi. Hänet aiemmat romaaninsa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille ovat saavuttaneet arvostelu- ja myyntimenestystä.

Minusta esikoisteos ehkä paras kaikista kolmesta. Jokaisessa on sama rakenteellinen ratkaisu eli aikatasoja vaihtelemalla paljastetaan vähitellen tapahtumia päähenkilöiden menneisyydestä. Sonaatti Miriamille -romaanissa menneisyyden selvittäminen on kehyskertomuksena. Uutuudessa se kerrotaan takaumina.

Esikoisteoksessa lapsuuden kipeimmät kokemukset liittyivät insestiin, joten sitä alkoi pelätä tässäkin. Kauheuksia ja väkivaltaa Marioinin menneisyydestä todella ilmenee, muttei seksuaalista hyväksikäyttöä.

Marion eli lapsuutensa Ruotsissa ja avioitui Lontoossa. Palattuaan keski-ikäisenä Uuteen-Seelantiin hän kiintyy pieneen maori-poikaan, josta hän haluaa huolehtia. Poika käy aluksi hänen luonaan kerran viikossa syömässä. Lapsi nostaa pintaan muistot naisen omasta lapsuudesta. Niiden kautta lukijalle kerrotaan vähitellen värikäs elämäntarina.

Muistaminen ja unohtaminen ovat romaanin teemoja. Halua unohtaa ja muuttaa identiteettiään ilmentää sekin, että lapsena Marianneksi kutsuttu nainen on aikuisena Marion. Varmaan jokainen haluaa, koviakin koettuaan, muodostaa elämästään kokonaisen tarinan: Taisin toivoa muistojen sulautuvan yhteen, muuntuvan eheäksi kokonaisuudeksi.

Lapsen asema ja kohtelu on toinen keskeinen teema, jota korostaa Mariannen ja Ikan asettaminen rinnakkain. Mariannen elämä alkoi mennä vinoon, kun äiti haki hänet luokseen ja isäpuoli ilmestyi kuvioihin. Ika on joutunut kaltoin kohdelluksi, myös fyysisesti.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ylistää kauniisti kahden eri-ikäisen naisen ystävyyttä. Uutuudessa ystävyyttä edustavaa Marionin avulias naapuri George. Edellisissä romaaneissa musiikki on tärkeä elementti. Nyt sellainen on luonto, erityisesti Marionin asuttama merenranta.

Lastensuojelun kanssa asioidessa tulee esille kirjailijan lakimiestausta. Vaikka romaani käsittelee vaikeita asioita, on pohjavire humaani ja toiveikas.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Kirjat
22.5.2013 KP24
Luontoa ja naisen elämää: Soili Kattilakoski: Linnunsilmätaivas
12.5.2013 KP24
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat - esseitä luetusta elämästä
28.4.2013 KP24
Oppia iloisen värikkäästi: Sam Taplin: Iloinen orkesteri
25.4.2013 KP24
Riikka Juvonen: Louhen hymy
25.4.2013 KP24
Terttu Autere: Huhtikuun morsian
20.4.2013 KP24
Nuori taiteilija kirkkomaalarina
10.4.2013 KP24  [päivitetty 10.4.2013]
Sanan selityksiä
22.3.2013 KP24  [päivitetty 22.3.2013]
Leena Krohn: Hotel Sapiens
19.3.2013 KP24  [päivitetty 19.3.2013]
Felicia Feldt: Näkymätön tytär
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Kirja joka naurattaa
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Häikäilemätön nainen varjoissa
3.3.2013 KP24
Kaikkina niinä hetkinä
12.2.2013 KP24
Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot
7.2.2013 KP24
Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
31.1.2013 KP24
Kirjeitä Mukalta, elämäntaistelijalta: Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin
31.1.2013 KP24
Leima olkapäässä: Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä
23.1.2013 KP24
Vauhdikkaita kuvakirjoja
17.1.2013 KP24
Esa Salminen & Sareed Warsame: Mohammed, suomalainen
17.1.2013 KP24
Ulla-Maija Paavilainen: Vanhapoika
12.1.2013 KP24
Onnettomuuksia ja äitien tuskaa:
12.1.2013 KP24
Kauhua ja jännitystä Utön maisemissa: Saara Kesävuori: Saarroksissa
7.1.2013 KP24  [päivitetty 7.1.2013]
Alasen Elokuvantekijät ja populistinen Sohvaperunan leffaraamattu
18.12.2012 KP24
Ignacio Ramonet: Fidel Castro
13.12.2012 KP24
Pirtua virtasi Suomeen
6.12.2012 KP24
Katja Kaukonen: Vihkivedet
6.12.2012 KP24
Agatha Christie: Grand Tour - Matkalla maailman ympäri
4.12.2012 KP24
Heidi Köngäs: Dora, Dora
1.12.2012 KP24
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
28.11.2012 KP24
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
25.11.2012 KP24
Ulla-Lena Lundberg: Jää
29.4.2010 KP24
Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)