KP24
  

29.4.2012 4:38  STT  | Päivitetty: 29.4.2012 17:36
Lakkojen määrä ei vähene

Marraskuussa lakkoilivat tietoalan toimihenkilöt. Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson

Työntekijät turvautuvat lakkoihin yhä usein, vaikka sopimusrintamalla pitäisi olla rauhallista.

Viime vuonna Elinkeinoelämän keskusliitto EK tilastoi 187 työtaistelua. Lakkojen määrä on pysynyt korkealla kolmen vuoden ajan. Samoissa yli 140 lakon luvuissa on oltu viimeksi noin 20 vuotta sitten.

Vuosi 2005 oli poikkeus: työtaisteluja oli tuona vuonna yli 350. Tilastopiikin syynä olivat lähinnä paperiteollisuuden lakot ja työnantajien julistama työsulku.

Poikkeuksen teki vuosi 2005. Tuolloin työtaisteluja laskettiin yli 350. Suma syntyi, vaikka elettiin yleensä vähälakkoista tupokautta. Tilastopiikin syynä olivat lähinnä paperiteollisuuden lakot ja työnantajien julistama työsulku.

Tilastot kuitenkin hämäävät. Lakkojen määrä ei kerro, kuinka moni palkansaaja lakossa on ollut.

Viime vuoden työtaisteluissa onkin ollut mukana alle 60 000 henkilöä, mikä on alle puolet edellisvuodesta. Menetettyjä työpäiviä oli 127 000, kun vuonna 2010 tekemättä jäi 314 000 päivää.

Raamisopimus näyttäisi vähentävän kiistoja. Tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana työtaisteluja on ollut vain 13.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Kotimaa
Ke 20:14 STT
Katainen lobbasi tukia bioenergialle
Ke 18:44 STT  [päivitetty Ke 18:45]
Sinebrychoff ollut yhteydessä Gumballiin
Ke 17:06 STT  [päivitetty Ke 17:10]
Valtakunnansovittelija selviää kolmen viikon kuluttua
Ke 16:37 STT  [päivitetty Ke 18:44]
Evira: Älä osta laitonta untuvikkoa
Ke 15:40 STT  [päivitetty Ke 16:01]
Eduskunta vaatii yksimielisesti homeongelmia kuriin
Ke 14:24 STT  [päivitetty Ke 15:22]
Kaksi putosi parvekkeelta Helsingissä, toinen kuoli
Ke 12:51 STT  [päivitetty Ke 16:38]
Mansikat A-hepatiittitartuntojen todennäköinen lähde
Ke 12:39 STT  [päivitetty Ke 15:39]
Poliisi aloitti Mätäjoen liuotinvuodon tutkinnan
Ke 12:30 STT  [päivitetty Ke 21:25]
Venäläisten omistamien mökkien määrä Suomessa kasvaa
Ke 11:43 STT  [päivitetty Ke 14:49]
Evira varoittaa myrkkyvihanneksista
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)