KP24
  

28.4.2012 KP24
Jutustelu ja jumppa tärkeitä ikäihmisen hyvinvoinnille

Anni Koistinen, Leena Peltokoski ja Anja Mikkola osallistuivat lähihoitajaopiskelijoiden toteuttamaan liikuntahetkeen paikallaan istuen. Taustalla Eino Rantala.
Kuva: Anne Mattila
Oulaistelainen Anneli Kaukonen, 72, on iloinen, että he puolisonsa Sepon kanssa pääsivät yhdeksi kokeiluperheeksi Hywe-hankkeeseen.

Hanke tutkii ja selvittää, millaisilla uusilla keinoilla ja menetelmillä voidaan tukea ikäihmisten hyvinvointia ja selviytymistä mahdollisimman pitkään omassa kodissaan.

Jumppahetket kotona olivat erityisesti Anneli Kaukosen mieleen, mutta myös uuninpäällystän kipot ja kupit sekä erikoisemmat lamput pitivät opiskelijoiden tekemästä siivouksesta.

– Tiedossani on, että pitää liikkua ja jumpata, mutta itsekseen ei kotona saa tehtyä mitään, Anneli Kaukonen sanoo.

Kodinhuoltaja-ja lähihoitajaopiskelijat kävivät kokeilujakson aikana noin kerran viikossa Kaukosilla kuten muissakin 11 perheessä, jotka pääsivät kokeiluun mukaan. Käytännön työt olivat myös opiskelijoiden mieleen.

– Oli mukavaa ja hyödyllistä viettää aikaa asiakkaiden luona. Harjoittelu oikeissa olosuhteissa on aivan erilaista kuin teoriaopiskelu, lähihoitajaksi opiskeleva Eveliina Härö Merijärveltä sanoo.

Hän oli yksi heistä, jotka kävivät Kaukosella.

– Juttelimme, jumppasimme ja siivoilimme. Teimme sellaisia mukavia pieniä touhuja, joista on hyötyä molemmille, Härö kertoo.

Opettaja Hilkka Leppävuori kertoo, että tarkoituksena on pitää ikäihmisten vireyttä yllä kaikilla toimintakyvyn osa-alueilla. Siksi ruumiin kulttuurin lisäksi oli tarjolla niin henkistä kuin hengellistäkin kulttuuria.

Hyvinvointialaa tutkitaan Oulun eteläisen alueella. Kohderyhmänä Hywe-hankkeessa on 14 kuntaa, viisi sote-yhteistoiminta-aluetta, koulutusorganisaatioita ja alan yrittäjiä. Hanketta hallinnoi Oulun seudun ammattikorkeakoulun Oulaisten terveysalan alueyksikkö.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Alueuutisia
Ke 10:54 KP24
Pietarsaaren veteraaniautokerhosta kavallettiin 180 000 euroa
Ke 10:02 KP24  [päivitetty Ke 10:35]
Korhosen koulu kolmas Tampereella
Ke 9:44 KP24
Lapsen sormet jäivät puristuksiin Nivalassa
Ke 9:36 KP24
Kiusaamisen vastainen kampanja tuotti tulosta Koivuhaassa
Ke 9:34 KP24
Lahonneet hopeapajut kaadetaan ja uudet tilalle
Ke 7:00 KP24  [päivitetty Ke 8:26]
Vanhuudesta myönteisempi kuva valokuvien avulla
Ti 19:46 KP24
Kauran kylvötyöt onnistuivat Tuomaalan pellolla
Ti 19:00 KP24  [päivitetty Ke 9:52]
VesiVeijarin ulkoaltaissa polskitaan 7. kesäkuuta lähtien
Ti 13:49 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Performanssifestivaali Pietarsaaressa
Ti 12:28 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Tiikereille neljä uutta sopimusta
Ti 11:21 KP24  [päivitetty Ke 8:12]
Halsuan nuorten Luovailukerholle pikakeikka Helsinkiin
Ti 10:52 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kauko Niemi ehdolla Vasemmistoliiton puoluesihteeriksi
Ti 10:48 KP24  [päivitetty Ti 13:11]
Hopeapajut kaatuvat Suntin varrelta
Ti 9:00 KP24
Lähiliikuntapaikat tutuiksi Kokkolassa
Ti 8:57 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Kuorma-autoista varastettiin dieseliä Kokkolassa
Ti 8:53 KP24  [päivitetty Ti 13:12]
Kokkolalaismies riehui naapurinsa auton kimpussa
Ti 8:00 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Vihreä syvenee puistoissa
Ti 7:43 KP24  [päivitetty Ke 8:25]
Aleksi Hernesniemi: Kannuksessa poljetaan demokratiaa
Ma 20:30 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Välikannuksen ja Hanhinevan koulujen lakkautus läpi äänin 6-3
Ma 20:28 KP24  [päivitetty Ke 8:24]
Pietarsaaren lukioasia palaa sivistyslautakunnalle
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)