Leena Nygård (KP)

Venla Hiidensalon esikoiskirjassa Mediahuora yhteiskunnallinen todellisuus ja henkistä työtä tekevien pätkätyöläisten ongelmat kiteytyvät ”vapaana” toimittajana Lehteen kirjoittavan Marian elämän kuvauksessa.

Median toimiminen entistä enemmän markkinavoimien ja kaupallisuuden ehdoilla heijastuu Mariankin työn ehtoihin ja työn luonteeseen.

Freelancer-toimittajalla ja yksinhuoltajaäidillä ei ole helppoa: on lähdettävä jutuntekoon kun käsky käy, työaikoja ei ole. Juttujen on oltava myyviä paljastuksia ja selviytymistarinoita, haastateltavien kertomuksista nostetaan otsikoihin sensaatiomaiset ja luottamuksellisesti toimittajalle uskotut, julkaistuina haastateltavaa vahingoittavat asiat.

Kotona alituiseen vain kirjoittava äiti on pojalleen poissaoleva zombie. Myös läheisen vanhuksen tarpeet joutuu unohtamaan. Alituinen toimeentulon jännittäminen ja henkinen huoraaminen kyynistyttävät ja sairastuttavat Marian.

Hiidensalonsalo puuttuu myös freelancereiden ”työsuhteen” ehtoihin ja palkkaukseen. Lehtitalon kyyniset pikku pomot kilpailevat siitä, kuka onnistuu halvimmalla ostamaan avustajien jutut. Avustajien välinen solidaarisuus on kielletty, he eivät muun muassa saa keskustella palkkioistaan.

Osansa kirjassa saavat myös lähiöelämä, viranomaiset ja terapia, joka ei ainakaan Marian kohdalla toimi onnistuneesti. Hiidensalon eloisa, satiirinen teksti iskeytyy tärkeisiin ja ajankohtaisiin asioihin, jotka pätevät muuallakin kuin media-alalla. Hänen satiirinsa on paikoin mitä mainiointa. Vaikka mukana ovatkin mielikuvitus ja liioittelukerroin, niin totta ainakin se toinen puoli. Mediahuoran luettuaan lukee kirkastunein silmin etenkin hymyjä ja seiskoja sekä iltalehtiä.

Romaani sanan perinteisessä ja hyvässä merkityksessä kirja ei mielestäni ole. Mitä pitemmälle lukee, sitä enemmän häiritsee sen hybridinomaisuus. Teksti on osaksi kuin leikkaa ja liimaa -periaatteella koottua. Juoni on rönsyilevä kuin freelancerin työ ja elämä, eikä Maria ole romaanihenkilö sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin tyyppi, karikatyyri, enemmän etäännyttävä kuin samastuttava.

Silti Mediahuora on tutustumisen arvoinen, sen näkemyksellisyyden ja rikkaan, railakkaan kielenkäytön ansiosta.