KP24
  

7.4.2012 KP24
Antti Saari: Toivo

Maija-Liisa Mattila

Antti Saari: Toivo. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry 2012. 377 s.

Antti Saari (s. 1944) on Lappajärvellä syntynyt kirjailija. Häneltä on aiemmin julkaistu kaksi runokokoelmaa, Toivo on hänen ensimmäinen julkaistu proosateoksensa. Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Saari on työskennellyt myös verkkokirjoittajakoulun opettajana.

Toivo on kertomus kahden eteläpohjalaisen, Toivon ja Lainan, kasvusta aikuisiksi. Toivo asuu vanhempiensa ja sisarustensa kanssa maatilalla. Koulussa hyvin pärjäävän ja lukemisesta pitävän pojan haaveet oppikouluun pääsystä kariutuvat köyhyyteen. Toivon tie vie maaseudun raskaiden töiden kautta nuorena sotamiehenä jatkosotaan.

Laina on hiljainen ja arka tyttö, jonka isä on kuollut ja mielenterveysongelmista kärsivä äiti on sijoitettu kunnalliskotiin. Orvoksi itsensä tunteva ja jatkuvasti äitiään ikävöivä Laina asuu setänsä ja tätinsä luona, erossa siskoistaan, jotka on kaikki sijoitettu eri taloihin asumaan. Köyhyyden vuoksi Lainakaan ei pääse oppikouluun, mikä ei kuitenkaan estä häntä jatkamasta lukuharrastustaan ja sen avulla pakenemista pois maaseudun puuduttavasta arjesta.

Sekä Toivon että Lainan elämää, kuten myös koko teosta, sävyttää syvä uskonnollisuus. Oikeastaan koko teoksen ajan Toivon ja Lainan tiet kulkevat eri polkuja, joskin hyvin samansuuntaisesti. Lainan ripillepääsyn päivänä he tapaavat toisensa seuroissa lyhyesti ensimmäisen kerran. Viisi vuotta myöhemmin Toivo saa rintamalla sattumalta Lainan osoitteen ja he ryhtyvät kirjeenvaihtoon, joka johtaa naimisiinmenoon asti. Varsinainen yhteiselämä kuitenkin alkaa vasta siitä mihin teos päättyy: Toivon rintamalta kotiutumiseen.

Saari luo romaanissaan ajankuvaa Etelä-Pohjanmaasta 1930-40-luvuilla. Arkiaskareita, maaseudun elämää, uskonnollisuutta ja sotimista kuvataan hyvin tarkasti. Tästä muodostuukin ehkä myös teoksen suurin ongelma. Suppeampi kuvaus olisi ehkä jättänyt enemmän tilaa henkilöhahmojen ja teeman syventämiselle ja kehittymiselle. Laveamman kuvauksen keskittäminen tarinaa tukeviin kohtiin olisi saattanut tuoda teokselle enemmän syvyyttä ja se olisi tuonut paremmin oikeutta myös useille kauniille kielikuville ja luonnonkuvaukselle, joka useissa kohdissa tukee päähenkilöiden sisäistä maisemaa.

Saaren kieli on sujuvaa ja helppolukuista ja kaiken kaikkiaan Toivo onkin varsin kelpo uskonnollinen lukuromaani. Vaikka henkilöhahmot jäävät hiukan persoonattomiksi, on Saari erityisesti Lainaa kuvatessaan onnistunut välillä tavoittamaan merkityksellisiä piirteitä, joiden olisi suonut menevän syvemmällekin.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Kirjat
22.5.2013 KP24
Luontoa ja naisen elämää: Soili Kattilakoski: Linnunsilmätaivas
12.5.2013 KP24
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat - esseitä luetusta elämästä
28.4.2013 KP24
Oppia iloisen värikkäästi: Sam Taplin: Iloinen orkesteri
25.4.2013 KP24
Riikka Juvonen: Louhen hymy
25.4.2013 KP24
Terttu Autere: Huhtikuun morsian
20.4.2013 KP24
Nuori taiteilija kirkkomaalarina
10.4.2013 KP24  [päivitetty 10.4.2013]
Sanan selityksiä
22.3.2013 KP24  [päivitetty 22.3.2013]
Leena Krohn: Hotel Sapiens
19.3.2013 KP24  [päivitetty 19.3.2013]
Felicia Feldt: Näkymätön tytär
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Kirja joka naurattaa
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Häikäilemätön nainen varjoissa
3.3.2013 KP24
Kaikkina niinä hetkinä
12.2.2013 KP24
Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot
7.2.2013 KP24
Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
31.1.2013 KP24
Kirjeitä Mukalta, elämäntaistelijalta: Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin
31.1.2013 KP24
Leima olkapäässä: Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä
23.1.2013 KP24
Vauhdikkaita kuvakirjoja
17.1.2013 KP24
Esa Salminen & Sareed Warsame: Mohammed, suomalainen
17.1.2013 KP24
Ulla-Maija Paavilainen: Vanhapoika
12.1.2013 KP24
Onnettomuuksia ja äitien tuskaa:
12.1.2013 KP24
Kauhua ja jännitystä Utön maisemissa: Saara Kesävuori: Saarroksissa
7.1.2013 KP24  [päivitetty 7.1.2013]
Alasen Elokuvantekijät ja populistinen Sohvaperunan leffaraamattu
18.12.2012 KP24
Ignacio Ramonet: Fidel Castro
13.12.2012 KP24
Pirtua virtasi Suomeen
6.12.2012 KP24
Katja Kaukonen: Vihkivedet
6.12.2012 KP24
Agatha Christie: Grand Tour - Matkalla maailman ympäri
4.12.2012 KP24
Heidi Köngäs: Dora, Dora
1.12.2012 KP24
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
28.11.2012 KP24
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
25.11.2012 KP24
Ulla-Lena Lundberg: Jää
29.4.2010 KP24
Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)