KP24
  

28.2.2012 KP24 | Päivitetty: 28.2.2012
Vahva esikoisromaani menetyksestä

Satu Grönroos: Lumen syli. Atena, 2012. 311 s.

Hanna-Riina Aho

Helmi on ekaluokkalainen, joka aloittaa koulunkäyntinsä lukutaitoisena. Hänellä on vilkas mielikuvitus. Kaarina on opettaja, joka on juuri aloittanut uransa. Näiden kahden kohtaamisesta syntyy Satu Grönroosin teoksen tarina. Molempien elämässä tapahtuu suuria menetyksiä, molemmat jäävät menetystensä kanssa yksin. Lumen syli -teos puhuttelee syvästi.

Grönroosin Lumen syli on jaettu kahdenlaisiin kappaleisiin: Helmin tarinoihin ja Kaarinan tarinoihin. Molemmat etenevät tahollaan ja molemmille on tyypillistä pohtia syyllisyyttä ajatuksistaan ja teoistaan. Helmi ja Kaarina ovat molemmat isättömiä, Kaarinan isä on kaatunut ja Helmi isä on tuntematon. Molempien äidit ovat voimakastahtoisia naisia, jotka järjestävät asiat niin kuin parhainpäin taitavat ja uskovat onnistuvansa unohtamalla ja luovuttamalla.

Helmi ja Kaarina ovat tarinan kaksi keskushenkilöä, jotka muistuttavat toisiaan niin paljon, että voisivat olla toistensa heijastumia. Eri-ikäisiä mutta kohtaloiltaan samankaltaisia ihmisiä, joiden mielenjärkkyminen saa yhteiskunnan reagoimaan eritavalla. Vaikka molempia kohtaa menetys, jonka kokeminen saa heidät pois raiteiltaan, niin Kaarina saa hoitoa, koska on aikuinen mutta Helmiä uhkaa kasvatuslaitos. Molempien on vaikea luopua.

Tapahtumat sijoittuvat Suomeen, pieneen kaupunkiin, 1960-luvun lopulle. Helmin paras ystävä kuolee. Äiti on kertonut, että joulupukki on tuonut Helmin ja Helmin kaksosveljet mutta eräänä yönä heille tulee myös isoveli. Perhe kasvaa myös isoisän muutettua heille. Yksinhuoltaja äidillä onkin tekemistä saada rahat riittämään koko porukan tarpeisiin. Äiti jaksaa miten jaksaa, niin kauan kuin jaksaa. Helmiä äiti ei tunne eikä Helmin tunteita tai ajatuksia.

Kaarinasta Helmi löytää heti sukulaissielun ja rakastaa tätä ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Kaarina on naimisissa Anteron kanssa, mutta Antero tuntuu viihtyvän paremmin muualla kuin kotona. Teoksen lopussa selviää, mikä Anteron todellinen luonne on, mutta Kaarinalle se ei teoksen aikana selviä. Helmi näkee syvemmälle ja tunnistaa pahuuden.

Kaarina odottaa yllätyksekseen vauvaa, jota ei ensin tahdo.

Vaikka Kaarina ja Helmi ovat omassa elämässään ja kohtalossaan särkyviä, saa heidän tarinansa lukijan uskomaan siihen, kuinka rikkinäisenkin ihmisen voi pelastaa ja häntä auttaa aidon kohtaamisen kautta. Lämmin syli voi antaa lohtua ja tukea. Usko uuteen päivään ja luottamus omiin voimiin on mahdollista, vaikka ei unohtaisikaan.

Grönroosin kuvaus on hurmaavan tarkkaa. Teos on upea lukukokemus. Grönroos piirtää lukijan eteen kaikki ne mahdolliset kansakoulut, joissa tuona ajankohtana koulua käytiin ja kaikki ne työläiskorttelit, joissa tuona ajankohtana oli puulämmitys ja ulkohuussi.

Kaarinan ja Helmin tunteet kuvataan uskottavasti. Sijaisopettaja Venla Vaaksola on juuri niin pelottava kuin Tammelan kansakoulun sijaiset olivat omana kansakouluaikanani. Pelejä, joita pelataan, ovat Afrikan tähti ja Musta-Pekka. Lasten kirjoihin kuuluu tietysti Peppi. Eli ainakin niille lukijoille, jotka ovat matematiikan opinnot aloittaneet joukko-opilla riittää runsaasti samastuttavaa tässä kirjassa.

Satu Grönroos on vaasalainen toimittaja, joka syntynyt vuonna 1961. Hän on asunut lapsuutensa Jyväskylässä.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Kirjat
12.5.2013 KP24
Christian Rönnbacka: Julma
12.5.2013 KP24
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat - esseitä luetusta elämästä
28.4.2013 KP24
Oppia iloisen värikkäästi: Sam Taplin: Iloinen orkesteri
25.4.2013 KP24
Riikka Juvonen: Louhen hymy
25.4.2013 KP24
Terttu Autere: Huhtikuun morsian
20.4.2013 KP24
Nuori taiteilija kirkkomaalarina
10.4.2013 KP24  [päivitetty 10.4.2013]
Sanan selityksiä
22.3.2013 KP24  [päivitetty 22.3.2013]
Leena Krohn: Hotel Sapiens
19.3.2013 KP24  [päivitetty 19.3.2013]
Felicia Feldt: Näkymätön tytär
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Kirja joka naurattaa
6.3.2013 KP24  [päivitetty 6.3.2013]
Häikäilemätön nainen varjoissa
3.3.2013 KP24
Kaikkina niinä hetkinä
12.2.2013 KP24
Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot
7.2.2013 KP24
Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
31.1.2013 KP24
Kirjeitä Mukalta, elämäntaistelijalta: Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin
31.1.2013 KP24
Leima olkapäässä: Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä
23.1.2013 KP24
Vauhdikkaita kuvakirjoja
17.1.2013 KP24
Esa Salminen & Sareed Warsame: Mohammed, suomalainen
17.1.2013 KP24
Ulla-Maija Paavilainen: Vanhapoika
12.1.2013 KP24
Onnettomuuksia ja äitien tuskaa:
12.1.2013 KP24
Kauhua ja jännitystä Utön maisemissa: Saara Kesävuori: Saarroksissa
7.1.2013 KP24  [päivitetty 7.1.2013]
Alasen Elokuvantekijät ja populistinen Sohvaperunan leffaraamattu
18.12.2012 KP24
Ignacio Ramonet: Fidel Castro
13.12.2012 KP24
Pirtua virtasi Suomeen
6.12.2012 KP24
Katja Kaukonen: Vihkivedet
6.12.2012 KP24
Agatha Christie: Grand Tour - Matkalla maailman ympäri
4.12.2012 KP24
Heidi Köngäs: Dora, Dora
1.12.2012 KP24
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
28.11.2012 KP24
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
25.11.2012 KP24
Ulla-Lena Lundberg: Jää
22.11.2012 KP24
Riku Korhonen: Nuku lähelläni
29.4.2010 KP24
Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)