KP24
  

22.2.2012 10:06  STT  | Päivitetty: 23.2.2012 4:36
Nokialta odotetaan edullista Windows-puhelinta

Eurooppalaisten luottamus Nokiaan on vielä hyvissä kantimissa. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä

Nokia julkistaa ensi viikolla nykymalleja halvemman Windows-puhelimen, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin saamien tietojen mukaan Lumia 610 -puhelin julkistetaan maanantaina Barcelonan mobiilikonferenssissa.

Barcelonasta odotetaan myös uutta kansainvälistä versiota lippulaivamalli Lumia 900:sta. Tähän asti Lumia 900 on julkistettu vain Yhdysvaltojen markkinoille.

Valittujen Palojen teettämän kyselyn mukaan Nokia on säilyttänyt asemansa luotetuimpana matkapuhelinmerkkinä Euroopassa. Luottamus Nokiaan on kuitenkin heikentynyt sekä Suomessa että useimmissa muissa maissa.

Nokia otti kyselyssä kärkisijan 14 Euroopan maassa. Ranskalaisten silmissä luotetuin merkki oli korealainen Samsung.

Suomessa 82 prosenttia vastanneista piti Nokiaa luotettavimpana merkkinä. Korkeimmillaan luottamus Nokiaan oli Suomessa vuonna 2009, jolloin 93 prosenttia luotti siihen.

Samsung oli useimmissa maissa toiseksi luotetuin merkki. Muun muassa Sveitsissä kakkossijalle kiilasi Apple.

Kyselyyn vastasi yli 27 000 henkilöä eri maissa. Suomessa vastaajia oli 2 000. Virhemarginaali on 2,1 prosenttia.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
Talous
Pe 13:47 STT  [päivitetty Pe 14:33]
Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
Pe 11:19 STT  [päivitetty Pe 23:19]
Pörssiviikko päättyi luisussa
Pe 11:01 STT  [päivitetty Pe 13:47]
Sanomasta lähtee kaksi johtajaa
Pe 10:04 STT  [päivitetty Pe 16:03]
Ministeriö selvittää kaivosten varautumista sateisiin
Pe 8:25 STT  [päivitetty Pe 13:49]
Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
Pe 6:01 STT  [päivitetty Pe 11:03]
TS: Unohdetuilla tileillä makaa kymmeniä miljoonia
To 14:33 STT  [päivitetty To 14:55]
Fazer saa konsernijohtajan Wärtsilästä
To 14:32 STT  [päivitetty To 16:21]
Euroalueen kauppataseen ylijäämä lähes 23 miljardiin
To 13:02 STT  [päivitetty To 14:45]
Euroalueen inflaatio putosi 1,2 prosenttiin
To 11:13 STT  [päivitetty To 19:00]
Suuret pörssit ennätystasoilla
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)