KP24
  

5.2.2012 KP24
Heikki Gummerus: Makoisa leivonnainen

gummerus@kotinet.com
Tänään vietämme kynttilän- ja J.L.Runebergin päivää. Runebergin syntymäpäivä on liputuspäivä, joten siniristilippu ei ole nyt salossa pelkästään presidentinvaalien toisen kierroksen kunniaksi.

Viime päivät ovat jälleen muistuttaneet, että talvi on yksi neljästä vuodenajastamme. Siitä emme ole päässeet eroon, vaikka kasvihuoneilmiö painaakin päälle. Siperia opettaa nyt muitakin eurooppalaisia hyisellä kädellään. Tämä oppi menee perille kantapään kautta: kylmän kanssa ei leikitä.

Kostean ja pimeän syystalven aikana moni haikaili lunta ja kunnon talvea. Kieltämättä harmaus ja kaamos masensivat, mutta sillekään emme mahtaneet mitään. Sen kanssa oli vain elettävä.

Menossa on niin sanottu kunnon talvi, johon kuuluvat myös kovat pakkaset. Ne hankaloittavat elämää, eikä arktinen kylmyys ole kaikkien mieleen. Mutta kun kansalaisilta kysellään suomalaisia vahvuuksia, vuodenaikojen vaihtelut ovat tuolla listalla kärkisijoilla. Siitähän nyt on kyse. Se kannattaa toki muistaa, ettei tämäkään pakkaskausi jatku ikuisesti, eikä tätä muisteta enää kesällä, jota usea pitää parhaana vuodenaikanamme.

Kevättä kynttelistä on vanha sanonta kynttilänpäivästä. Keväästä ei tosin ole vielä konkreettisia merkkejä. Valon määrä lisääntyy kuitenkin koko ajan, joten suunta on oikea.

Yksi tämän päivän nimikkojutuista, Runebergin torttu, kuuluu kahviloiden ja kauppojen vakiotarjontaan heti alkuvuodesta. Voi sen valmistaa itsekin. Siitä on olemassa kuiva ja kostea versio.

Sylinterinmuotoinen herkku on parasta nauttia rauhallisesti. Jokainen valitsee mieluisimman syöntitekniikan. Kosteaa leivonnaista saattaa napostella lusikalla, kuivan voi ottaa käteenkin ja haukata palan kerrallaan. Sekin on mahdollista, tosin hieman hankalaa, että syö koristeena olevan vadelmahillon vasta loppuhuipennuksena.

Moni on J.L:n tavoin koukussa. Fredrika Runebergin reseptillä syntyy kansallisrunoilijan merkkipäivän, tänään myös presidentinvaalien finaalin ja kajastavan kevään kruunaava makoisa leivonnainen.

Kirjoittaja on eläkeläinen.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
 
Kolumni
17.5.2012 KP24
Tiina Ojutkangas: Miehen syyllisyys
17.5.2012 KP24
Tapani Postila: Harhautuksella voittoon
17.5.2012 KP24
Tiina Ruotsala: Minä ja muut
16.5.2012 KP24
Vesa Pitkänen: Onnen maa
16.5.2012 KP24
Seppo Kangas: Tutkitut jalanjäljet
16.5.2012 KP24  [päivitetty 16.5.2012]
Maria Store: Vuosi väliin
16.5.2012 KP24
Tapani Postila: Kuupan kestettävä
16.5.2012 KP24
Antti Savela: Aurinkoista golfkesää
15.5.2012 KP24
Simo Kattilakoski: Jälkiviisastelua
15.5.2012 KP24  [päivitetty 15.5.2012]
Leena Ahlholm: Kohta täälläkin
14.5.2012 KP24
Matti Heinineva: Irtiotto työn merkeissä
14.5.2012 KP24
Kaisa Suomala: Ollaan vaan ja hengaillaan
14.5.2012 KP24
Anne Mattila: Tie, tontit ja koulu tärkeitä maaseudulle
14.5.2012 KP24
Tapani Postila: Pää pois puskasta
13.5.2012 KP24
Tanjan tarinat: Ota syliin!
13.5.2012 KP24
Heikki Gummerus: Täysin demokraattisesti
13.5.2012 KP24
Sören Lillkung: Länsirannikko vihertää
13.5.2012 KP24
Tiina Ruotsala: Rumat suomalaiset
13.5.2012 KP24
Tapani Postila: Zorron paluu
12.5.2012 KP24
Seppo Kangas: Vakava muistutus
12.5.2012 KP24
Teuvo Harju: Ryynimakkara kävelyttää
12.5.2012 KP24
Antti Savela: Eläkerahoilla ei saa vekuloida
12.5.2012 KP24
Elisa Nyyssönen ja Sari Kinnunen: Juhlakausi alkaa
12.5.2012 KP24
Tapani Postila: Vaahterapuun takana
11.5.2012 KP24
Jukka Anias: ”Marja”
11.5.2012 KP24
Seppo Luokkala: Go Canada go
11.5.2012 KP24
Kansalainen Kune: Kummolandia nappaa voitot
10.5.2012 KP24  [päivitetty 10.5.2012]
Risto Pohjanpalo: Lyödäänpä Jorma Ollilaa ja muita mediailmiöitä
26.4.2012 KP24
Joni Mäki-Petäjä: Pala Eevertin elämästä
26.4.2012 KP24
Viljo S. Määttälä: Kypsä elämäkertaromaani
20.4.2012 KP24
Susanna Frände: Kulttuurin kuluttamisesta
19.1.2012 KP24  [päivitetty 19.1.2012]
Risto Pohjanpalo: Retroihminen
16.12.2011 KP24  [päivitetty 16.12.2011]
Risto Pohjanpalo: Töihin eläkkeeltä
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)