KP24
  

4.2.2012 KP24
Hannu Verronen: Äänestinkö oikeaa?

Tällä toisella kierroksella äänestin presidenttiä hyvissä ajoin ennakkoon. En tiedä äänestinkö oikein. Mielelläni peruisin ääneni ja harkitsisin sen antamista uudelleen. Tulkoon sähköinen äänestäminen, jossa viimeksi lukittu ääni ratkaisee.

Minulle nämä ovat tasaiset vaalit. Olen lähestynyt niitä asiaosaamisen perusteella. Kummankaan ehdokkaan makuukamarityöt eivät kiinnosta.

Pekka Haaviston homous on minulle plussaa. Hän on joutunut sen vuoksi elämään tavallista kovemman elämän, ja se takaa, että hänen suvaitsevaisuutensa on aitoa. Kaikki homot ja lesbot saavat vilpittömän kunnioitukseni ja arvostukseni ihmisinä. Heterona olen päässyt elämässä helpommalla kuin he.

Sauli Niinistö on taasen valtaosaltaan lähempänä monia minun arvojani ja pidän hänen painotuksistaan. Hän on kauempana Tarja Halosta kuin Pekka Haavisto, ja se on minulle plussaa.

Tarja Halosessa häiritsi se, ettei hän ollut koko kansan presidentti. Halonen ei osallistunut valkoisen Suomen tilaisuuksiin. Halosella olisi ollut ainutlaatuinen tilaisuus umpeuttaa kansalaissodan haavoja, mutta hänen piti kuitenkin tunnustaa punaista väriä. Se oli häneltä harvinaisen typerästi tehty. Se osoittaa, että ihminen se vaan on presidenttikin.

Sinänsä voin sanoa, että Suomen yhtenäisyyden loukkaaminen oli Haloselta vain yksittäinen teko. Sen voin hänelle antaa anteeksi, jos hän joskus sitä pyytää. Se nyt ei ollut kokonaisuuteen nähden kovin iso juttu, aika parantaa haavat.

Valheellinen Halonen oli, ja se oli pahinta. Ulkoministerinä hän oli tiukka Venäjän suuntaan ja presidenttinä rähmällään.

Tärkeintä mielestäni on, että presidentti on köyhän ja syrjäytetyn kansan asialla. Hän voi pitää niiden puolta, joista kukaan muu ei tunnu pitävän huolta. Molemmat ehdokkaat tuntuvat ymmärtävän tuon asian tärkeyden. Siinä tehtävässä Halonen onnistui hyvin. Onko Haavisto tai onko Niinistö samalla asialla rehellisesti?

Rehellisyys on mielestäni ihmisen arvoista tärkein. Seuraan mielenkiinnolla valittavan presidentin onnistumista siinä. Poliitikoista ei koskaan tiedä. Olen haastatellut sekä Niinistöä ja Haavistoa. Poliitikkoja ovat molemmat.

Tärkeimmäksi asiaksi jää, kuinka nöyrä valittu osaa olla tehtävässään.

Kirjoittaja on Kalajokilaakson toimittaja

hannu.verronen@kalajokilaakso.fi

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
 
Kolumni
17.5.2012 KP24
Tiina Ojutkangas: Miehen syyllisyys
17.5.2012 KP24
Tapani Postila: Harhautuksella voittoon
17.5.2012 KP24
Tiina Ruotsala: Minä ja muut
16.5.2012 KP24
Vesa Pitkänen: Onnen maa
16.5.2012 KP24
Seppo Kangas: Tutkitut jalanjäljet
16.5.2012 KP24  [päivitetty 16.5.2012]
Maria Store: Vuosi väliin
16.5.2012 KP24
Tapani Postila: Kuupan kestettävä
16.5.2012 KP24
Antti Savela: Aurinkoista golfkesää
15.5.2012 KP24
Simo Kattilakoski: Jälkiviisastelua
15.5.2012 KP24  [päivitetty 15.5.2012]
Leena Ahlholm: Kohta täälläkin
14.5.2012 KP24
Matti Heinineva: Irtiotto työn merkeissä
14.5.2012 KP24
Kaisa Suomala: Ollaan vaan ja hengaillaan
14.5.2012 KP24
Anne Mattila: Tie, tontit ja koulu tärkeitä maaseudulle
14.5.2012 KP24
Tapani Postila: Pää pois puskasta
13.5.2012 KP24
Tanjan tarinat: Ota syliin!
13.5.2012 KP24
Heikki Gummerus: Täysin demokraattisesti
13.5.2012 KP24
Sören Lillkung: Länsirannikko vihertää
13.5.2012 KP24
Tiina Ruotsala: Rumat suomalaiset
13.5.2012 KP24
Tapani Postila: Zorron paluu
12.5.2012 KP24
Seppo Kangas: Vakava muistutus
12.5.2012 KP24
Teuvo Harju: Ryynimakkara kävelyttää
12.5.2012 KP24
Antti Savela: Eläkerahoilla ei saa vekuloida
12.5.2012 KP24
Elisa Nyyssönen ja Sari Kinnunen: Juhlakausi alkaa
12.5.2012 KP24
Tapani Postila: Vaahterapuun takana
11.5.2012 KP24
Jukka Anias: ”Marja”
11.5.2012 KP24
Seppo Luokkala: Go Canada go
11.5.2012 KP24
Kansalainen Kune: Kummolandia nappaa voitot
10.5.2012 KP24  [päivitetty 10.5.2012]
Risto Pohjanpalo: Lyödäänpä Jorma Ollilaa ja muita mediailmiöitä
26.4.2012 KP24
Joni Mäki-Petäjä: Pala Eevertin elämästä
26.4.2012 KP24
Viljo S. Määttälä: Kypsä elämäkertaromaani
20.4.2012 KP24
Susanna Frände: Kulttuurin kuluttamisesta
19.1.2012 KP24  [päivitetty 19.1.2012]
Risto Pohjanpalo: Retroihminen
16.12.2011 KP24  [päivitetty 16.12.2011]
Risto Pohjanpalo: Töihin eläkkeeltä
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)