Keskusta aikoo esittää suuripalkkaisten tuloveroon kiristystä budjettiriihessä, kertoo Verkkouutiset.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan puolue aikoo esittää suurituloisten tuloveroon kiristyksiä hallituksen budjettiriihessä elokuussa.
– Voi olla, että meidän taholta saatetaan kyseenalaistaa, että pitäisikö korkeimmissa tuloluokissa tehdä niin, että siellä voisi pientä kiristystä tapahtua ansiotason noususta johtuen, Kalli muotoilee.
Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksessa ansiotason nousu ja sosiaalivakuutusmaksujen verotusta kiristävä vaikutus on tarkoitus kompensoida siten, että valtion palkkaverotulot pysyvät samalla tasolla. Tämä tarkoittaa pieniä veronkevennyksiä.
Keskustan haluama muutos tarkoittaisi, että ansiotason yleistä nousua ei tasattaisi ylimmissä tuloluokissa. Tällöin eniten ansaitsevien verotus tosiasiallisesti kiristyisi.