Esimerkiksi kirjat ja koulukuljetukset voivat viedä satoja euroja vuodessa. Monet lukiot kuitenkin tukevat opiskelijoitaan maksuttomien koulukirjojen tai -kyytien muodossa.
Esimerkiksi Sievin, Pyhäjoen, Kärsämäen ja Haapaveden lukioissa opiskelijoilla on mahdollisuus saada pakollisten kurssien kirjat käyttöönsä ilmaiseksi.
Lisäksi Kalajoen lukio tukee opiskelijoitaan koulumatkoissa. Jos lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevan koulumatka on yli 10 kilometriä, hän saa Kelan koulumatkatukea.
Kalajoen lukio maksaa Kelan koulutumatkatuen omavastuuosuuden kaikille kauempaa tuleville opiskelijoille.
Tänä vuonna aloittaneista alavieskalaislukiolaisista kaikki valitsivat Kalajoen lukion kymmenen kilometriä lähempänä sijaitsevan Ylivieskan lukion sijaan. Rehtori Riku Saksholmin mukaan ilmaispalveluilla ei kuitenkaan saada merkittävästi lisää opiskelijoita.
– Ei opiskelijoita voi ostaa. He valitsevat opiskelupaikkansa hyvän ilmapiirin ja monipuolisen tarjonnan perusteella, Saksholm toteaa.