Jarno Herranen
Kalajoki
Sahateollisuus oli muutaman vuoden alamaissa, mutta viime vuosi palautti markkinat jälleen paremmalle tolalle. Vielä vuonna 2006 raaka-ainekauppa kävi totuttuun tapaan, mutta sen jälkeen alkoi poikkeuksellinen suhdannejakso. Vuoden 2007 lopulla sahatavaran hinnat romahtivat ja tuotanto laski alhaisiin lukemiin.– Vuodet 2008–2009 olivat todella surkeita koko toimialalle. Ei pelkästään sahateollisuudelle, vaan myös mekaaniselle metsäteollisuudelle, sillä myös paperilla ja sellulla meni heikosti. Markkinat olivat hemmetin epätasaiset ja haastavat, Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Juha Junnikkala muistelee vakavana.Nyt Junnikkala ja muut sahateollisuudesta elantonsa saavat voivat olla luottavaisemmilla mielillä.– Viime vuonna pystyimme paikkaamaan kahden edellisen vuoden tappioita. Investointiaste on vielä matalalla, vaikka paineita investoinneille onkin. Rahoittajat katsovat vielä, miltä maailmalla näyttää, Suomen Sahat ry:n hallituksen puheenjohtajana toimiva Junnikkala sanoo.Puuta kesälomiin asti
Tällä hetkellä tunnelin päässä pilkottaa valoa. Suomessa rakentaminen on talven vuoksi vielä matalalla tasolla, mutta Euroopassa rakennusindikaattorit ovat nousseet plussan puolelle. Suomessakin puurunkoisten omakotitalojen menekkiin odotetaan 1 000 yksikön lisäystä.– Meidän kannalta hyvä asia on myös se, että Ruotsin kruunu on vahvimmillaan 15 vuoteen, joten ruotsalaiset kilpailijat eivät pysty enää käyttämään valuuttaetua hyväkseen. Kiina vetää venäläistä sahatavaraa, joten Venäjän tuotanto ei ole tullut häiritsemään Pohjois-Afrikan ja Euroopan markkinoita. Vielä kun Amerikan talous lähtisi vetämään. Se yrittää liikkeelle, muttei aivan vielä lähde, Junnikkala selvittää.Rakentaminen on piristymässä, mutta sahateollisuudessa on hieman epävarmat tunnelmat raaka-aineen saatavuuden ja hinnan suhteen. Junnikkala sanoo, että kaikilla sahoilla on puuta ainakin kesälomiin asti, ehkä hieman pidempäänkin. Lomien jälkeisestä ajasta ei ole vielä tietoa. Sahat kuitenkin ostavat puuta koko ajan ja puutavaran tarve on pysynyt normaalina.Kvartaalitalouden puristuksessa
– Sahateollisuus elää kvartaalitaloudessa, ja pitkän aikavälin budjetteja on hankala tehdä. Esimerkiksi metalliteollisuuteen verrattuna tilanteemme on ongelmallinen. He tietävät teräksen hinnan ja minkä verran raaka-aineita tulee pidemmällä aikavälillä, me taas teemme kvartaalisopimuksia.– Jos Metsänhoitoyhdistyksen tilastoa katsoo, niin tukkipuun kantohinta on noussut viimeisen vuoden aikana noin kympillä. Onneksi sahatavarankin hinta noussut. Seuraava huolenaiheemme on se, miten raaka-ainekauppa lähtee keväällä käyntiin ja mikä on sahatavaran hinta silloin, Junnikkala miettii.Junnikkala Oy teki vuonna 2009 raskaat tappiot monen muun sahan tavoin. Viime vuonna Junnikkala Oy sai nostettua liikevaihtonsa 62 miljoonaan euroon ja liikevoittoprosentiksi muodostui 5,6. Tämän vuoden tavoitteena on nostaa liikevaihto noin 70 miljoonaan.