KP24
  

To 11:09  STT  | Päivitetty: To 15:46
Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit virolaismiehiä

Onnettomuuspaikkaa raivataan Rovaniemellä. Neljä ihmistä kuoli, kun rekka ja pakettiauto törmäsivät Nelostiellä. Kuva: Lehtikuva / Kaisa Siren

Neljä ihmistä on kuollut ja yksi loukkaantunut pakettiauton ja puoliperävaunullisen rekan törmäyksessä Rovaniemellä. Pelastuslaitoksen mukaan surmansa saaneet olivat kaikki pakettiautossa.

Pakettiauto oli MK Rakennus Gruppi Oy:n nimissä. Rakennusfirman toimitusjohtajan Katrin Astudnevan mukaan surmansa saaneet olivat heidän työntekijöitään, neljä virolaista miestä.

- Miehet olivat palaamassa telineasennuksesta Keivitsan tehtaalta. Olemme aivan sokissa, kertoo toimitusjohtaja Astudneva.

Yrityksessä on 78 työntekijää.

Poliisin haastatteleman silminnäkijän mukaan pohjoisen suunnasta tullut, Viron rekisterissä ollut pakettiauto oli ohittanut kovaa vauhtia kaksi autoa ennen onnettomuutta.

Poliisin mukaan rekan kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti, mutta hän on sokissa. Hän on sairaalahoidossa.

Onnettomuus sattui puoli yhdentoista aikaan Sodankyläntiellä Rovaniemellä viisi kilometriä napapiiriltä pohjoiseen.

Nelostie on ollut suljettuna liikenteeltä turmapaikan raivausten vuoksi. Puoli kolmen aikaan iltapäivällä avoinna oli jälleen yksi kaista.

Tapahtumia tutkii Lapin poliisilaitos.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 
 
Kotimaa
To 11:09 STT  [päivitetty To 15:46]
Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit virolaismiehiä
To 9:39 STT  [päivitetty To 15:03]
Pohjois-Karjalassa lämpötila voi nousta yli hellerajan
To 5:26 STT  [päivitetty To 15:34]
Savon Sanomat: Kuntatyönantaja tyrmää syrjintäväitteet
To 5:16 STT  [päivitetty To 11:13]
TS: SDP:n piirijohtajat kannattavat Paanasta
To 3:26 STT  [päivitetty To 14:52]
Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun
To 2:26 STT  [päivitetty To 12:27]
Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla
To 1:02 STT  [päivitetty To 10:45]
Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut
Ke 18:58 STT  [päivitetty To 0:32]
Helsingissä marssittiin vanhusten puolesta
Ke 15:52 STT  [päivitetty Ke 16:05]
Sopimus automaattimetrosta puretaan
Ke 15:44 STT  [päivitetty Ke 20:32]
Helsinkiläistytön yliajon syyteharkinta valmistui
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)