Hannu Björkbacka

1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Toim. Robert Dimery ja Jake Nyman. Nid. 960 s. Värikuvitus. WSOY 2010.

1001-kirjasarjalla on nerokas idea. Listaukset kiinnostavat aina ja kun tarjolla on paljon parasta yksissä kansissa, on kauppa lukkoon lyöty. Tiivis tieto myy. Sarjassa on meillä ilmestynyt jo hakuteos 1001:stä parhaasta filmistä. Ulkomailla kirjabrändi on ehtinyt esitellä kuvataidetta, luonnonihmeitä ja viinejä. Omat kirjansa löytyvät niin 1001:lle pakomatkalle kuin golfviheriöiden rei’illekin!

1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran elämässään on WSOY:n odotettu musiikkiopas. Kriittisiä rockhistorian hakemistoja ei suomeksi liikoja paineta. Jake Nymanin Tammelle toimittama Aution saaren levyt listasi 100 ”maailman parasta levyä” vuonna 1997. Levytietoa löytyy internetistä, mutta painetun tietokirjan ilmestyminen on juhlan paikka.

Kotimaisen osuuden toimittanut joka paikan Jake Nyman aprikoi esipuheessaan LP-levystä alkaneen albumiformaatin näkymiä. ”Tilanne on pitkälti samanlainen kuin printtimedian kohdalla, jonka on arveltu jäävän internetin jalkoihin tai että sähkökirjan on ennustettu syrjäyttävän perinteiselle paperille painetun kirjan”, miettii rokkitietäjä.

Verkossa musiikki-info elää ja karttuu. On silti hyvä irrottautua online-olemisen hektisyydestä ja etäisyyttä ottaen tutkailla musiikkihistoriaa tarkemmin rajatusta ja kriittisesti seulotusta näkökulmasta.

Siihen tarkoitukseen asiantuntevasti toimitetun ja havainnollisesti kuvitetun paperikirjan voittanutta ei löydy.

Usein verkosta imuroidaan lempilaulut kultakin artistilta. Korvakuulokkeissa soivat erillisistä kappaleista kootut sikermät. Radiokanavien kapeat soittolistat rajaavat levyalbumeilta kuunteluun vain hitit. Näin sävelkirjo kaventuu ja artistiprofiili yksipuolistuu.

Kannattaako kriisissä olevan levyalan julkaista musiikkia muodossa, joka sallii kehittelyn, tunnelman ja rytmin vaihtelun pitemmän sävelkokonaisuuden puitteissa? Osaako tarjonnan puutteessa kukaan albumia kaivata? 1001-levyopas vahvistaa formaatin merkitystä korvaamattomana ilmaisumuotona.

Hakuteoksen kansikin viestii tavoitteista. Kansiaiheeksi on valittu vaikutusvaltainen Low (1977), jossa David Bowie yhdisti lauluntekotaitonsa Berliinin kauden äänikokeiluun. Kärkitöihin keskittyvä kirja ei hyljeksi helpompaakaan kuuntelumusaa tai tanssibiittiä, vaan erottelee monenmoiset jyvät akanoista rockin kuudelta vuosikymmeneltä. Musaguru Robert Dimeryn toimittama kirja kokoaa sadan kriitikon tekstein lähes tuhatsivuiseen järkäleeseen ”kevyen” musiikin suurimmat saavutukset rockista jazziin, folkista progeen ja punkista hiphopiin. ”Seriöösi” musiikki on jätetty ulkopuolelle, ehkä myöhempään omaan opukseen.

Ahmittavaa levyinfoa

Britney Spears menestyi Baby One More Time -hitillä, mutta kuuluuko Ruotsissa äänitetty samanniminen albumi rankingkärkeen?

Suosikeistani pois on karsiutunut Sainte-Marie, Denny, Zevon, Waterson, Winter ja The Feelies, joten uskon muidenkin tarttuvan kirjaan aukkoja katsellen. Valinnat puhuttavat, mutta runsaudensarvi ahmituttaa.

Joukosta puuttuvat selittyvät kenties sillä, että lokalisoinnissa on tehty tilaa kahdeksallekymmenelle suomalaisartistille.

Eihän meikäläinen levyopas vakuuttaisi ilman Juicea, Nurmiota, Maaritia tai Hurriganesia. Ilahduttavasti esillä ovat sekä Gustavsonin että Pembroken Wigwam-kokoonpanot.

Ensimmäiset sivut esittelevät Frank Sinatran, Elviksen ja Louvinin veljesten klassikot 50-luvulta. Viimeisillä komeilevat Animal Collective, Grizzly Bear ja Yeah Yeah Yeahs vuoden 2009 levytyksillä.

Sijansa saavat myös kaikkien tuntemat G. Love And Special Sauce ja Shivkumar Shamra! Valintakirjo on kiitettävän kattava.

Kirjoittajat tuntevat aiheensa, vaikka mukana on suitsutustakin, kuten ”legendaarinen”, ”mittaamattoman suuri” tai ”mahtava”.

Parin sadan sanan miniesseissä ei levyihin syvälle porauduta. Kehystetyt kappaleluettelot korostavat parhaita sävelmiä, mutta moni klassikko jää korvamerkittä, kuten Paul Simonin America, vaikka esittelyteksti sen muistaakin.

Kotimaisista valinnoista ei löydy moitteen sijaa. Jake Nymanin, Tero Lietteen ja Pekka Laineen tekstit kestävät kansainvälisen vertailun. Kysyä voi silti, eikö asiantuntemusta löytyisi myös Ylen radion ulkopuolelta, vaikkapa musiikin erikoislehdistä.