Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston juhlassa Snellman-salissa nähtiin lasten taiteilema kulttuuripuu. Kuva: Esa Melametsä
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto jakoi vuoden 2013 apurahat 50. vuosijuhlassaan Kokkolassa Snellman-salissa. Apurahan sai tänä vuonna 43 hakijaa. Jaettavat apurahat ovat yhteissummaltaan 356.000 euroa.
Tukea saaneista hankkeista mainittakoon Kokkolan oopperayhdistys, joka sai 20 000 euroa maakunnallisesti merkittävään lastenoopperahankkeeseen. Yhteistyössä Centria ammattikorkeakoulun, Novia-ammattikorkeakoulun, Keski-Pohjanmaan Konservatorion, Pietarsaaren seudun musiikkiopiston, Kokkolan kaupunginteatterin, Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan sekä Sibelius-Akatemian orkesteriosaston opiskelijoiden kanssa valmistetaan Benjamin Brittenin oopperat Pieni Nokipoika sekä Let's make an opera yhteisöteoksena. Oopperat ohjaa kirjailija-ohjaaja Ari-Pekka Lahti.
Edesmenneen maakuntajohtaja Altti Seikkulan muistokeräyksestä kertyneet varat 10 000 euroa jaettiin Altti Seikkula-nimikkoapurahana Kansanmusiikki-instituutti ry:lle Kreeta Haapasalon laulusävelmistöjen kartoitukseen ja juhlakonsertin järjestämiseen.
Taiteen kandidaatti Riku Riippa sai kolmivuotisen työskentelyapurahan toisen vuoden apurahan ja kuvataiteilija Marianne Kaustinen kokovuotisen apurahan. Fil. maisteri Tuomas Rounakari sai 22 000 euron apurahan pohjoisten kansojen musiikkiperinnettä käsittelevään taiteelliseen tohtorintutkintoon. Tieteen puolella Fil. lis. Kirsti Rasehorn sai keskipohjalaista orkesteritoimintaa ja kapellimestarityötä käsittelevään väitöskirjatyöhön 22 000 euroa ja kasvatustieteen maisteri Sari Virkkala nuorisotyön koulutuksen kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön 22 000 euroa.
Keski-Pohjanmaan rahaston apurahahakemusten määrä nousi hieman edellisvuotisesta.
Keski-Pohjanmaan rahaston vuoden 2013 apurahat >>